Ohjaaja Taavi Vartia katsoi nuorena Eastwoodin klassikkolänkkärin kaksi kertaa putkeen leffateatterissa – uutuussarja Kevyttä yläpilveä kuvattiin kotikonnuilla

Taavi Vartian ohjaama Kevyttä yläpilveä -sarja sai ensi-iltansa maaliskuun lopulla. Maaseudulle sijoittuvan draamakomedian keskiössä on kituva perunatila ja sen riitelevät sisarukset Linda ja Vivian, joita esittävät Vuokko Hovatta ja Elsa Saisio. Kiistan keskipisteenä on tilan mailta aikoinaan kuivatettu järvi, jonka Vivian haluaa palauttaa ja rakentaa sen rannalla hotellin.

Koko sarja sai alkunsa Taavi Vartian ideasta. Nurmijärvellä syntynyt ja asuva Vartia oli pyöritellyt ideaa tv-sarjasta, jonka aihe sijoittuisi 1950-luvulla lopullisesti kuivatetun Nurmijärvi-nimisen järven ympärille.

”Sarja on vahvasti tyylitelty ja omintakeinen maalle sijoittuva draamakomedia. Siinä on kosketuspintaa ja tiettyä todenmukaisuutta, mutta pohjimmiltaan se on suuren yleisön viihdettä”, Vartia luonnehtii sarjaa.

Vuoden 2019 alussa Vartiasta tuli nurmijärveläisen Kino Juha -elokuvateatterin omistaja. Samalla toteutui laaja remontti saliin, aulaan ja julkisivuun.

Sympaattinen maaseututeatteri on myös paikka, jossa Vartia näki ensimmäiset elokuvat valkokankaalta.

”Kävin katsomassa siellä lapsena muun muassa Tarzanit ja Disneyn Bambi-elokuvan. Parhaiten ovat jääneet mieleeni John Weismullerin Tarzanit, jotka ovat ikäluokkani suuria klassikoita”, Vartia muistelee nostaligisena.

”Teini-ikäisenä kävin katsomassa Hyvät. pahat ja Rumat -elokuvan samana päivänä kaksi kertaa peräkkäin ja vieläpä pitkänä versiona. Näin Kino Juhassa myös ensimmäiset James Bondit.”

juttu jatkuu..

kevyttä yläpilveä 5
Vanha nurmijärveläinen maatila oli sarjan keskeisin kuvauspaikka.

Kevyttä yläpilveä -sarja kuvattiin viime kesänä Nurmijärvellä. Vartia yritti jo aiemmin saada kahden pitkän elokuvan kuvauksia Nurmijärvelle.

”Sarja tuo näkyvyyttä ja nimeä Nurmijärvelle. Oli hienoa kuvata kotipaikkakunnalla. Kesä oli siinä mielessä erikoinen, että minulla ei ole ollut koskaan yhtä lyhyttä työmatkaa. Matka kuvauspaikalle kesti enimmillään vain viisi minuuttia.”

Seuraavaksi Vartia ohjaa Pertsasta ja Kilusta kertovan elokuvan. Kuvausten pitäisi painottua kesään, mutta koronan takia kaikki kuvaustoiminta on toistaiseksi keskeytetty.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone