Nightwishin Suomen-konserttien lämmittelijät selvillä – Tuomas Holopainen päätti yhdestä esiintyjästä

Nightwishin maailmankiertue Human. :II: Nature. saapuu kesäkuussa Vaasan Lemonsoft Stadionille ja Kiteen pesäpallostadionille.

17.6. järjestettävän Vaasan konsertin lämmittelijöinä nähdään vaasalainen punk-legenda Klamydia sekä helsinkiläinen metalliyhtye Lähiöbotox.

Järjestäjien mukaan lippujen kysyntä on ennätyksellisen korkealla. Konsertin kokonaiskapasiteetista on myyty jo yli 80 prosenttia, joten kyseessä on Lemonsoft Stadionin historian suurin konsertti.

Hietalahden stadionin edellinen kävijäennätys on 50 vuoden takaa vuodelta 1972, jolloin jalkapallo-ottelussa oli 6040 kävijää. Konserttikäytössä hallitseva ennätys on vuodelta 2016, jolloin paikan päällä oli noin 6000 kävijää. Nykyisin Lemonsoft Stadionina tunnettu stadion uudistettiin vuonna 2016.

Nightwishin maailmankiertue seisahtuu päivää aiemmin 16.6. Kiteen Rantakentän pesäpallostadionille. Konsertin lämmittelijöinä nähdään helsinkiläinen metalliyhtye Lähiöbotox sekä Pohjois-Karjalan Tohmajärveltä kotoisin oleva heviyhtye Silentrain.

Konsertin kokonaiskapasiteetista on tähän mennessä myyty jo yli 90 prosenttia, joten luvassa on Kiteen Rantakentän ennätysyleisö. Kiteen Rantakentän pesäpallostadionin kokonaiskapasiteetti on konsertissa noin 10 000 henkilöä. Rantakentän tämänhetkinen yleisöennätys on 7773 katsojaa vuoden 1996 Itä–Länsi-ottelussa.

Silentrain on vuonna 1999 perustettu melodista heviä soittava yhtye, joka on kotoisin Pohjois-Karjalan Tohmajärveltä. Yhtye koostuu laulaja ja kitaristi Marko Kämäräisestä, kitaristi Juha Lehtisestä, basisti Jani Karjalaisesta, kosketinsoittaja Pirkka Maksimaisesta sekä rumpali Aki Karhusta. Silentrainin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat mm. ”Pilkillä”, ”With Pain And Sorrow” sekä ”Until You Break”.

Silentrain oli lämmittelijänä myös Nightwishin Kiteen konsertissa vuonna 2004. Tohmäjärveläinen yhtye nostettiin Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopaisen toiveesta mukaan myös tulevan kesän Kiteen konsertin artistikattaukseen.

”Bändiltä pääsi kollektiivinen riemunkiljahdus, kun keikasta Kiteen Rantakentällä meille kerrottiin. Se tulee olemaan Human. :II: Nature. -maailmankiertueen viimeisiä esiintymisiä, ja itselleni koko rundin ehdoton kohokohta. Kotikaupunki, sen ihmiset, ja väki ympäri maailmaa tulevat taatusti luomaan tapahtumaan maagiset puitteet. Odotamme ihan täpinöissämme, nähdään siellä!”, Tuomas Holopainen ilakoi.

Kiteen aikataulu:

Aikataulu

18.30 Silentrain 

20.00 Lähiöbotox

22.00 Nightwish

Vaasan aikataulu:

18.00 Lähiöbotox

20.00 Klamydia

22.00 Nightwish

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

5 kommenttia

  1. Muuten vois mennä mutta jos joutuu sietämään jotain lähiöbotoxia niin taitaa jäädä liput ostamatta.

  2. No pitäskö sun urpo mennä sitte vähä myöhemmin paikalle?

  3. En jättäisi Nightwishin näkemistä väliin. Nytkin on liput molemmille keikoille. Mutta kovan hinnan joutuu eturivipaikasta maksamaan kun pitää tuo lähiöbotox sietää. Ois kiva tietää, miksi sitä Suomen keikoilla mukana raahataan. Ei ainakaan yleisö vaikuta siitä innoissaan olevan. Toki se luo vahvan kontrastin, kun ensin on maailman kamalinta ja sitten maailman parasta musiikkia. Ehkä se sitten on siinä pointtina. Mutta ei se ainakaan tunnelmaa nostata.

Kommentit suljettu.