Yhdysvaltalainen näyttelijä Pauley Perrette koki kauhun hetkiä kävellessään kotiinsa Hollywoodissa torstai-iltana, kertoo Canoe-sivusto. Perretten mukaan tuntematon mieshenkilö kävi hänen kimppuun ja uhkasi tappaa.
– Mies kävi kimppuuni ja raahasi minua läheistä autotallia kohti. Luulin kuolevani. Hän löi minua. Hän kertoi nimekseen William. Sanoin hänelle, että William on kaunis nimi ja että veljenpoikani on samaniminen, Perrette kertoo Twitterissä.
Sen jälkeen paikalle saapui koiranulkoiluttaja ja tekijä pakeni paikalta. Perretten onnistui antaa tekijästä tarkat tuntomerkit poliisille. Poliisi pidätti muutaman korttelin päästä David Merckin, jonka epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ja päällekarkaukseen. 45-vuotiasta miestä odottaa vankeustuomio.
Näyttelijän mukaan kokemus oli traumaattinen.
– Meidän ei tule kulkea yksin ulkona. Minun on nyt parannuttava. Meinasin kuolla tänään, näyttelijä jatkaa.
Perrette tunnetaan parhaiten televisiosarjasta NCIS Rikostutkijat. Lisäksi hän on näytellyt pienempiä rooleja sarjoissa




