Näyttelijätähti soitti rakkaalleen paratiisisaarelta – puhelut maksoivat tuhansia euroja

Näyttelijä James Brolin kertoo maksaneensa maltaita puheluista, joita hän soitti entiselle tyttöystävälleen, nykyiselle vaimolleen Barbra Streisandille.
Brolin kertoo olleensa kuvausmatkalla Filippiineillä vuonna 1997, jolloin romanssi Barbra Streisandin kanssa kävi tulikuumana. Pari oli tuntenut vasta kymmenen päivää, kun Brolinin oli lähdettävä pitkälle kuvausmatkalle.
– Soitimme päivittäin ja puhelut kestivät kolmesta tunnista kuuteen tuntiin. Silloin ei ollut matkapuhelimia ja kaukopuhelut olivat todella kalliita. Puhelu maksoi viisi dollaria minuutilta. En tahkonnut rahaa sillä elokuvalla, Brolin kertoo.
Brolin ja Streisand ovat olleet naimisissa jo 17 vuotta. Pariskunnan poika Josh Brolin on myös näyttelijä.
Brolin toteaa, että pari on tarvinnut avioliittoneuvojaa pariin otteeseen.
– Suosittelen sitä kaikille pareille, joilla on ongelmia liitossa. Se toimii todella.
Lähde: Contactmusic.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone