Yhdysvaltalaisen näyttelijä Michael Jace surmasi vaimonsa Aprilin ampumalla Los Angelesissa kaksi vuotta sitten. Surmatyö tapahtui pariskunnan kotona Hyde Parkissa.
Eilen jatkuneessa oikeudenkäynnissä selvisi, että Jace ampui vaimoaan kolmesti, kahdesti jalkoihin ja kerran selkään.
Tapahtumahetkellä paikalla oli Jacen 10-vuotias poika. Hän todistaa oikeudessa isäänsä vastaan.
Pojan kertoman mukaan April oli paennut miestään ampumahetkellä.
”Jos haluat juosta, saat juosta taivaassa”, Jace oli huutanut ampuessaan. Ne olivat myös tiettävästi viimeiset sanat, jotka hän sanoi vaimolleen.
53-vuotias Jace kiisti oikeudessa murhasyytteen. Hän kertoo halunneensa ”vain” vahingoittaa vaimoaan ampumalla häntä jalkoihin.
Mikäli näyttelijä todetaan syyllistyneen murhaan, hän saa elinkautisen tai vähintään 50 vuoden vankeustuomion.
Jace tunnetaan parhaiten Shield – lain varjolla -rikosdraamasarjasta, jota Suomessa on esitetty Nelosella. Hän on myös näytellyt elokuvissa Forrest Gump ja Tyson sekä tv-sarjassa Kova laki.
Lähde: Wenn, Contactmusic




