Näyttelijä Woody Harrelson kertoo olleensa ehdolla 90-luvun hittikomedian Nuija ja tosinuijan päätähdeksi.
Vuonna 1994 valmistuneen elokuvan pääosiin valittiin kuitenkin Jim Carrey ja Jeff Daniels. Pienehköllä budjetilla tehty elokuva tuotti 250 miljoonaa dollaria.
55-vuotias Harrelson kertoo ShortList –lehdessä, että hän hävisi roolin lyötyään vetoa pool-pelin voitosta elokuvan ohjaajan Peter Farrellyn kanssa.
”Hän ei ollut menestynyt ohjaaja siihen aikaan, mutta hän ehdottomasti halusi minut mukaan elokuvaansa. Sanoin hänelle, että jos voitan pelin, en tee elokuvaa, mutta jos häviän, tulen näyttelemään siihen”, Harrelson muistelee lehdessä.
Harrelson voitti pelin täpärästi, joten elokuva jäi häneltä tekemättä. Hänet tunnetaan parhaiten elokuvista, kuten Suuri puhallus, Menetetty maa ja Rampart.
Hän näyttelee ensi viikolla ensi-iltansa saavassa Sota apinoiden planeetasta -elokuvassa.




