Näyttelijätähden ruumis löydettiin hotellihuoneen kaapista – tapausta vuosia tutkinut ex-vaimo epäilee sarjamurhaajaa

Edesmenneen näyttelijätähden David Carradinen ex-vaimo Marina Anderson on tutkinut viisi vuotta Carradinen hämäräperäistä kuolemaa.

Carradine löydettiin kuolleena vuonna 2009 hotellihuoneensa kaapista Bangkokissa, Thaimaassa. Ruumis löytyi alastomana ja sidottuna narulla pään, kaulan ja sukupuolielinten ympärillä.

Anderson julkistaa tulokset uudelleen päivitetyssä kirjassaan Eye of Tornado.

Alussa kuolemaa epäiltiin itsemurhaksi, mutta lopptulemana pääteltiin, että se saattoi johtua seksuaalista kiihoittumista voimistavasta hypoksifiliasta kesken masturboinnin.

Näyttelijän kanssa vuosina 1998-2001 naimisissa ollut Anderson kertoo saanensa tiedon vastaavanlaisesta ”onnettomuudesta” Thaimaassa. Keräämiensä tietojen perusteella Anderson uskoo, että tekijänä saattaa olla sarjamurhaaja.

– Oli järkyttävää nähdä, kuinka samankaltaisia yksityiskohtia tapauksiin liittyi. Toinen vastaavalla tavalla kuollut mies oli NASA:n navigointijoukon jäsen, Anderson paljastaa Wenn-uutistoimistolle.

Anderson on perehtynyt ruumiinavauspöytäkirjan kuviin, joiden perusteella hän pitää varmana, ettei Carradine ole voinut sitoa narua kaulansa ympärille kuolettavalla tavalla.

Anderson on pahoillaan siitä, etteivät Thaimaan viranomaiset ole antaneet kaikkea tutkintamateriaalia hänen käyttöönsä.

Carradine tunnettiin parhaiten Kill Bill -elokuvista ja 1970-luvun tv-sarjasta Kung Fu.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone