Yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä Virginia Leith on kuollut 94-vuotiaana, Hollywood Reprter kertoo.
Perheen tiedottajan mukaan Leith kuoli lyhyen sairauden jälkeen kotonaan Palm Springsissä 4. marraskuuta.
Hänet muistetaan parhaiten scifi-klassikosta The Brain That Wouldn’t Die (1962) sekä kauhuelokuvasta Vaarallinen lauantai (1955) sekä Suudelma ennen kuolemaa (1956). Hän debytoi näyttelijänä Stanley Kubrikin ensimmäisessä elokuvassa Fear and Desire.
Kuvitteelliseen sotaan sijoittuva elokuva valmistui kengännauhabudjetilla, mutta se sai kohtalaisen hyvät arvosanat. Elokuvan innoittamana Leith jätti valokuvamallin työt ja satsasi kaiken näyttelemiseen. Sen sijaan Kubrik oli niin tyytymätön esikoiselokuvaansa, että hän yritti estää kokonaan sen esittämisen.
Leith tuli tunnetuksi myös romanttisista suhteistaan muun muassa Frank Sinatraan, Marlon Brandoon, James Deaniin ja Richard Burtoniin.
Vuonna 1960 Leith meni naimisiin näyttelijä Donald Harronin kanssa. Samalla hän vetäytyi vuosiksi viihdebisneksestä. Hän palasi kameran eteen 1970-luvun lopulla ja näytteli muun muassa Starsky and Hutch -sarjassa.
Leithin tytärpuoli Mary Harron on ohjannut muun muassa American Psyko -elokuvan.
#RIP Virginia Leith; she starred as a disembodied head in a pan in the schlock classic 'The Brain That Wouldn't Die' and was manhandled by Paul Mazursky in Kubrick's first feature, 'Fear and Desire.' https://t.co/jU75JAlQoW
— Mike Barnes (@MikeBarnes4) November 13, 2019




