Näyttelijä Tomi Alatalo on kuollut 44-vuotiaana

Useista televisiosarjoista ja elokuvista tunnettu näyttelijä Tomi Alatalo on kuollut vain 44-vuotiaana. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat verkkosivuillaan. IS:n tietojen mukaan Alatalo menehtyi sunnuntaina 21. syyskuuta.

Hämeenlinnan teatteri kertoo tiedotteessaan perheen luvalla, että Alatalo kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen. Hänen piti näytellä tulevassa näytelmässä Irwin Goodmania.

Torniossa vuonna 1981 syntynyt Alatalo teki elokuvadebyyttinsä vuonna 2016 Anna mulle lovee! -elokuvassa. Vuonna 2021 hän sai Jussi-ehdokkuuden Hytti nro 6. -elokuvasta. Hän näyttelee Oskari Sipolan elokuvassa Anna minun rakastaa enemmän, joka tulee ensi-iltaan 3. 10

Alatalo näytteli myös useissa televisiosarjoissa, kuten Pohjolan laki, Queen of Fucking Everything, Toinen tuleminen ja Rakkaat lapset. Hänellä on rooli myös Munkkivuoden toisella kaudella, joka julkaistaan 1. joulukuuta.

Mesta.net ottaa osaa läheisten suruun.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone