Yhdysvaltalaisnäyttelijä R.D. Call on kuollut, kertoo Hollywood Reporter -sivusto. Hän oli kuollessaan 70-vuotias. Perheen mukaan Call kuoli selkäleikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin 27. helmikuuta.
Call muistetaan muun muassa elokuvista 48 tuntia (1982), Last Man Standing (1996) Babel (2006) ja Syntynyt 4. heinäkuuta (1989).
Hän näytteli myös useissa televisiosarjoissa, kuten Salaiset kansiot ja Kunnian miehet. Hän teki uransa aikana palkon yhteistyötä Sean Pennin ja ohjaaja Walter Hillin kanssa.
Useimmat hänen roolihahmonsa olivat karuja ilmestyksiä.
”Hänen ulkoinen olemuksensa saattoi olla karu ja joidenkin mielestä jopa pelottavä mutta sisimmässään hän oli todellinen herrasmies. Kun tutustuit häneen paremmin, opit tuntemaan rehellisen, suoraa, aidon ja hauskan miehen”, hänen perheensä totesi muistokirjoituksessa.
Call kärsi pitkään vakavista selkävaivoista, jotka lopulta koituivat hänen kohtalokseen.
Callilla ei ollut lapsia. Hänen avioliittonsa Nita Nickersonin kanssa päättyi eroon vuonna 1981. He olivat naimisissa 9 vuotta.




