Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama Myrskyluodon Maija tulee elokuvateatteriensi-iltaan huhtikuun ensimmäisellä viikolla Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Aiemmin elokuva on ollut teatterilevityksessä Ruotsissa, Norjassa ja Ranskassa.
Myrskyluodon Maija on saanut Suomen elokuvateattereissa yli 471 000 katsojaa, ja se oli Suomen ylivoimaisesti katsotuin elokuva elokuvateattereissa vuonna 2024. Solar Filmsin tuottama elokuva tuli ensi-iltaan 19.1. 2024.
Elokuva sai viime viikonloppuna järjestetyssä Jussi-gaalassa kaikkiaan kuusi Jussia sekä yleisön äänestyksellä valittavan Yleisö-Jussi-kunniakirjan.




