Muistatko vielä 80-luvun hittiyhtyeen T’Paun? Tältä laulajatar näyttää nykyisin!

Brittiläinen popyhtye T’Pau nousi suureen suosioon 80-luvulla hittikappaleidensa, kuten China in Your Hand ja Heart and Soul siivittämänä.

Kaunis voimaballadi China in Your Hand nousi singlelistan ykköseksi Isossa-Britaniassa ja Suomen listallakin irtosi neljäs sija. Biisi tulee yhä vastaan Suomen radioaalloilla. Samana vuonna julkaisu Heart and Soul puolestaan sinkosi USA:n singlelistalla sijalle 4. oltuaan ensin Pepe Jeansin farkkumainoksessa.

Vuonna 1987 julkaistu esikoisalbumi Bridge of Spies oli niin ikään listamenestys. Bändin edellinen pitkäsoitto julkaistiin 2015.

T’Paun laulaja Carol Decker ja kitaristi Ronnie Rogers olivat aiemmin pariskunta ja he kirjoittivat yhdessä suurimman osan yhtyeen kappaleista. He erosivat myöhemmin ja Decker meni naimisiin ravintoloitsija Richard Coatesin kanssa vuonna 1996. Heillä on kaksi lasta.

Deckerin ja Rogersin musiikillinen yhteistyö on jatkunut tähän päivään saakka ja he ovat kokoonpanon ainoat alkuperäisjäsenet. T’Pau on parhaillaan Britannian-kiertueella ja ainakin Youtube-videoiden perusteella bändi on kovassa vireessä.

Carol Decker on nykyisin 68-vuotias. Hän päivittää ahkerasti Instagram-sivujaan. Alla tuoreita kuvia hänestä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone