MOT paljastaa tänään, mitä on tapahtunut teiden urautumiselle?

Tämäniltaisessa MOT-ohjelmassa ”Nasta juttu” julkistetaan uutta tietoa siitä, mitä on tapahtunut teiden urautumiselle.

Pohjoismaisen nasta-asetuksen piti vähentää teiden kulumista pienentämällä autojen renkaissa olevien nastojen määrää.

Vuodesta 2013 alkaen valtaosa nastarenkaista on tullut markkinoille kuitenkin poikkeusmenettelyn kautta. Nastojen määrä on saattanut nousta jopa kaksinkertaiseksi.

Lainsäädännön valmistelussa on ollut mukana rengasteollisuus, muun muassa suomalainen Nokian renkaat. Viranomaiset ja teollisuus perustivat ns. Nokia-Eden -ryhmän, joka sai nimensä siitä, että pohjoismaisia nastasäädöksiä alettiin 1990-luvulla laatia Nokialla sijaitsevassa Eden-kylpylässä. Myöhemmin ryhmä on kokoontunut muun muassa Saariselällä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

  1. teiden urautumisen syistä ollaan aivan totaalisesti hakoteillä.Urautumisen syy on asfaltin lämpeneminen kesähelteellä.Ilmiö on todennettavissa markettien parkkipaikoilla,jossa on selkeästi havaittavissa renkaiden jättämät syvät kuopat kaikista renkaista siinä,missä autot seisovat parkissa.Jopa ostoskärrytkin jättävät selvät kolot paikassa jossa ne seisovat!Ottakaa nyt silmä käteen ja katsokaa,tollot!