Moonfall -elokuva julkaistiin suoratoistona, erikoinen yhtäläisyys Hohto-elokuvaan – lue 7 faktaa elokuvasta!

Katastrofielokuvien mestarin Roland Emmerichin ohjaamassa Moonfall-tieteiselokuvassa maailmanloppu uhkaa, kun kuu on törmäämässä maapalloon. Elokuva on julkaistu nyt Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa. Mesta.net niputti muutaman jännän faktan elokuvasta.

Astronauttikaksikko Brian Harper (Patrick Wilson) ja Jocinda Fowler (Halle Berry) saavat tehtäväkseen, ei enempää eikä vähempää kuin pelastaa maailma. Molemmilla on käynnissä kivulias avioero, joten planeetan laajuiseen kaaoksen keskellä he selvittävät myös ihmissuhdesoppiaan.

Neuvonantajana kuvauksissa oli oikea astronautti. Hän suodatti elokuvasta pahimmat virheet, joita ei voi tapahtua oikeassa avaruussukkulassa. Toisinaan astronautin oli tyydyttävä elokuvantekijöiden ratkaisuihin, koska kyseessä on vain elokuva.

NASA auttoi elokuvan tuotannossa erityisesti avaruussukkulaa koskevilla tiedoilla.

Moonfall on yksi kalleimmista itsenäisesti rahoitetuista elokuvista, joka on koskaan tuotettu. Elokuvan budjetin on arvioitu olevan 138-146 miljoonaa dollaria.

Kalliseen tuotantoon kerättiin rahaa kerättiin muun muassa Cannesissa. IMDb:n mukaan yksi otos Kuusta nousemassa Maan takaa oli ratkaisevan tärkeä elokuvan myymiseksi sijoittajille. Valitettavasti elokuva ei ollut taloudellinen menestys. Se teki isot tappiot, koska lipputuloja kertyi maailmanlaajuisesti 60 miljoonaa dollaria.

Elokuvassa on jännä yhtäläisyys Hohto-kauhuklassikon kanssa. Eräässä kohtauksessa hotellin tapettikuvio vastaa Hohto-elokuvan hotellin ikonista tapettikuviota. Tämän on kerrottu olevan sivallus huhulle, jonka mukaan kuuhun laskeutuminen filmattiin studiossa ja sen ohjasi Stanley Kubrick (Hohdon ohjaaja). Kyseessä on siis nerokas kuittailu salaliitoteoreetikoille.

Moonfall on kolmas Roland Emmerichin katastrofielokuva, jossa New York tuhoutuu ”Independence Dayn” ja ”The Day After Tomorrown” ohella.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone