Markus Hotakaisen tietokirja Tähtitieteen naiset (Aula & Co) nostaa esille naiset, jotka ovat tehneet merkittävää tutkimusta tähtitieteen hyväksi, mutta joiden saavutukset ovat jääneet vähälle huomiolle. Mesta.netin kirjasivusto haastatteli palkittua tietokirjailijaa.
Hei Markus Hotakainen. Miten päädyit kirjoittamaan tähtitieteen naisten tarinoita?
Idea sai alkunsa syksyllä 2009, kun osallistuin Pariisissa Mars-planeettaa käsittelevään tiedekonferenssiin. Samalla reissulla kävin tietenkin Seinen varrella sijaitsevassa legendaarisessa Shakespeare and Company -kirjakaupassa, ja löysin sieltä kirjan nimeltä ”Miss Leavitt’s Stars”. Se kertoo Henrietta Swan Leavittista, joka työskenteli aikoinaan Harvardin yliopiston observatoriossa, huomasi tiettyjen kirkkaudeltaan muuttuvien tähtien eli kefeidien vaihtelujakson ja maksimikirkkauden välisen yhteyden, ja oivalsi sen mahdollistavan kosmisten etäisyyksien mittaamisen. Uuden menetelmän avulla pystyttiin määrittämään paitsi Linnunradan tähtien myös galaksien etäisyyksiä, mikä paljasti maailmankaikkeuden olevan paljon aiemmin oletettua suurempi. Leavitt oli itselleni nimenä tuttu jo entuudestaan, samoin hänen keksintönsä, mutta kirjassa tuotiin hyvin esiin, millaisella sisukkuudella ja määrätietoisuudella Leavitt tutkimustyötään teki aikana, jolloin naisten ei ollut soveliasta tehdä tutkimustyötä. Se herätti kiinnostuksen muitakin tähtitieteen naisia ja heidän elämäntarinoitaan kohtaan, mutta idean realisoituminen kirjaksi lykkääntyi, kun väliin tuli muita teoksia ja tilaustöitä. Viime vuoden alussa sitten päätin, että nyt tälle kirjalle täytyy raivata aikaa.
Esittelet kirjassasi lähes 50 tiedenaista ja heidän saavutuksensa. Mikä asia sykähdytti sinua erityisellä tavalla?
Yleisesti ottaen jokseenkin kaikkien kohdalla hämmästyttävää ja samalla kohtuutonta on ollut se, millaisia vastoinkäymisiä ja vastuksia tieteelliselle uralle suuntautumisessaan tähtitieteen naiset ovat kohdanneet. Esimiehet – nimenomaan miehet – ovat omineet heidän tutkimustuloksiaan, yrittäneet estää opintojen etenemisen ja antaneet toisarvoisia työtehtäviä, vaikka edellytyksiä olisi ollut merkittävän tutkimuksen tekemiseen. Toisaalta monien kohdalla omasta lähipiiristä on löytynyt avarakatseisia tukijoita – äitien lisäksi isiä, veljiä tai aviomiehiä – jotka ovat kannustaneet tavoittelemaan kirjaimellisesti Kuuta taivaalta. Ehkä sinnikkyys on yksi ominaisuus, joka yhdistää kaikkia kirjan naisia, koska ilman sitä he eivät olisi päässeet niin pitkälle. Tai edes alkua pidemmälle. Onneksi kirjaan päätyneiden naisten kirjavat elämänvaiheet tarjosivat myös kepeämpiä hetkiä ja tapahtumia, kuten Cecilia Payne-Gaposchkinin kohdalla: hän putosi 1930-luvulla Suomen-vierailullaan Katajanokan lentosataman laiturilta mereen (vettä ei onneksi ollut kuin metrin verran). Ja silti siihenkin tapahtumaan liittyy aikaisempi traaginen kokemus.
Millaista palautetta olet saanut kirjasta?
Kirjan ideasta eli tähtitieteen naisten tarinoiden kertomisesta on tullut kiitosta, mutta ilmeisesti kirjaa ei ole vielä kovin laajalti luettu, koska sen sisällöstä ei toistaiseksi ole tullut muutamia kommentteja enempää palautetta. Mutta nekin ovat olleet hyvin myönteisiä. Tosin jossain some-keskustelussa – joita ei tietenkään pitäisi ollenkaan seurata – yksi närkästynyt mieshenkilö totesi, että ”naiset ovat muutenkin koko ajan esillä”. Eivät ole eivätkä etenkään menneinä vuosikymmeninä ja -satoina ole olleet, vaikka olisivat ansainneet.
Olet julkaissut parikymmentä kirjaa, joista osa on käännetty ulkomaisille markkinoille. Lisäksi olet kääntänyt suomeksi kymmeniä tähtitiedeteoksia. Onko lukijakunta muuttunut vuosien saatossa?
”Tähtitieteen naiset” on 36. kirjani, mutta osa on tehty yhteistyössä muiden kanssa, joten ”ikiomia” kirjoja on vähän yli 20. Ja ulkomaisille markkinoille päätyneet kirjat olen kirjoittanut itse englanniksi. Vaikea sanoa, onko lukijakunta muuttunut – vanhentunut tietysti, koska ensimmäinen suomennokseni on vuodelta 1986. Olen kirjoittanut ja suomentanut sekä aikuisten, nuorten että lastenkirjoja – myös selkokielellä – joten lukijakunta on varmasti ollut kaiken aikaa varsin moninaista. Koska tähtitiede on kaikkien muiden tieteenalojen tavoin aika vaikeaa, en usko, että tällaisia kirjoja edes voi kirjoittaa ihan kaikille tai kenelle tahansa. Olen pitänyt kohderyhmänäni ihmisiä, joilla on kiinnostusta maailmankaikkeutta kohtaan ja jonkinlaiset, edes hatarat perustiedot luonnontieteistä. Koska monilla tuntuu olevan virheellisiä käsityksiä tieteellisen tutkimuksen luonteesta, olen aina yrittänyt vähintäänkin rivien välissä kertoa kirjan varsinaisen aiheen lisäksi myös tieteellisen tiedon hankkimisesta sekä tieteen perusolemuksesta ja -periaatteista.
Tähtitieteen naiset on saatava äänikirjana. Millaisia mahdollisuuksia e- ja äänikirjojen yleistyminen on tuonut mukanaan?
Uskoisin, että etenkin äänikirjat madaltavat kynnystä tarttua vähän vaikeammiltakin tuntuviin aiheisiin, jos siis puhutaan tietokirjoista. Paksu tiiliskivi hankalasta aiheesta karkottaa helposti kokemattomamman lukijan, mutta äänikirjoilla ei ole fyysistä kokoa, ei tietysti e-kirjoillakaan – mikä lisäksi helpottaa niiden ottamista mukaan lomamatkoille. Kirjailijalle äänikirjat tuovat yhden haasteen lisää, koska tekstin pitäisi toimia myös ääneen luettuna. Lastenkirjoja tehdessäni olen aina lukenut tekstiä mielessäni ”ääneen”, mutta aikuisten kirjojen kohdalla niin ei tule juurikaan tehtyä. Nykyisin varmaan pitäisi, sillä tunnistan omassa tekstissäni tiettyjä tyylillisiä maneereja, jotka eivät luettuna välttämättä toimi haluamallani tavalla. Itse olen niin dinosaurus, etten ole kuunnellut yhtään äänikirjaa ja ”e-kirjoistakin” on kokemusta vain pdf-vedoksina, kun jostakin kohdakkoin ilmestyvästä kirjasta on pitänyt kirjoittaa nopealla aikataululla arvostelu.
Minkälaisia kirjoja luet vapaa-ajallasi?
Sotahistoria on kiinnostanut aina, ja sitä käsittelevää kirjallisuutta on kertynyt aika monta hyllymetriä. Elämäkerrat ovat myös säännöllistä luettavaa, erityisesti ihmisistä, joista sellaisia on laadittu useampia: on kiehtovaa, miten samasta henkilöstä voi olla niin erilaisia käsityksiä. Tieteiskirjallisuutta olen lukenut teini-iästä lähtien. Viime vuosina olen kiinnostunut erityisesti kiinalaisesta scifistä: Liu Cixiniä luin jo ennen kuin hänen kirjojaan alettiin julkaista suomeksi. Ja tähtitiede on luonnollisesti tärkeä aihepiiri, niin kirjoitustyön kuin tähtiharrastuksenkin kannalta. Kesken on aina useita kirjoja, tällä hetkellä vanhan koulukaverini, kenttäpiispa Pekka Särkiön muistelmat ”Kylmän sodan varusmiehenä”, Roger Zelaznyn klassisiin Amberin kronikoihin kytkeytyvä ”Seven Tales in Amber”, maailmankaikkeuden ensimmäisistä tähdistä kertova Emma Chapmanin ”First Light” ja Euroopan avaruusjärjestön astronautin, parhaillaan toista kertaa ISS-avaruusasemalla olevan Samantha Cristoforettin ”Diary of an Apprentice Astronaut”. Ja näiden lisäksi eri puolilla huushollia on useita tieteisnovellikokoelmia, joista voi lukaista tarinan silloin, toisen tällöin. Yksi suosikkikokoelmistani on Ellen Klagesin ”Wicked Wonders”, josta löytyvä ”Amicae Aeternum” on surullisin tieteistarina, jonka olen koskaan lukenut. Ja samalla huikaisevan hieno!
Kuuntele näyte Tähtitieteen naiset äänikirjasta Elisa Kirja -palvelusta.
Markus Hotakainen on palkittu tietokirjailija, tiedetoimittaja ja suomentaja, joka on kirjoittanut useita tähtitiedettä, avaruustutkimusta sekä säätä käsitteleviä tietokirjoja. Hotakaiselle on myönnetty muun muassa Lauri Jäntin säätiön tietokirjapalkinto ja Valtion tiedonjulkistamispalkinto.
