Poptähti Madonnan konsertti Lontoon Palladiumissa sai erikoisen lopun keskiviikkoiltana, kun äänentoisto sammutettiin ja lavan sähköt katkaistiin ennen konsertin loppua.
BBC:n mukaan järjestäjät olivat antaneet tiukan määräyksen, että konsertin on loputtava kello 23.00 mennessä.
Madonnan mukaan illan musiikillinen anti olisi venynyt viisi minuuttia yliajalle, mutta armoa ei herunut. Hän kirjoittaa Instagramissa, että keskeytyksen hetkellä hänellä oli enää yksi kappale esitettävänä.
”Palladium päätti keskeyttää meidät vetämällä alas metallisen paloverhon, joka painaa yhdeksän tonnia. Onneksi he laskivat sen vain puoliväliin, eikä kukaan loukkaantunut”, Madonna kirjoittaa.
Konserttipaikka kiisti laskeneensa paloverhoa, jota tutee keikalta julkaistu videomateriaali.
Myös Madonna jakoi tapauksesta Instagram-videon, jonka perusteella meno oli perin hulvatonta ilman sähköjäkin. Madonna taustaesiintyjineen palasivat ja lavalle ja ryhtyivät villin tanssiin. Hän esitti viimeisen kappaleensa I Rise ilman äänentoistoa.
Katso video alta.




