The Rascals -yhtyeestä tuttu kitaristi Gene Cornish kiidätettiin sairaalaan suoraan keikalta.
ShowBiz-sivuston mukaan 74-vuotias Conirsh oli esiintymässä Montanassa, kun hän romahti lavalle ensimmäisen kappaleen aikana. Muusikon tiedottajan mukaan hänen terveydentilasta ei ole annettu tarkempaa tietoa.
Cornish on suositun The Rascalsin perustajajäsen. Yhtye toimi valkoihoisen soulin edelläkävijänä 1960-luvun loppupuolella. The Rascals hyväksyttiin Rock & Roll Hall of Famen jäseneksi vuonna 1997.
Cornish oli esiintymässä Montanassa yhtyeen laulajan Felix Cavalieren kanssa. He esittivät sairaskohtauksen aikana A Beatiful Morningia, joka lukeutuu bändin suurimpiin hitteihin. Muita tunnettuja kappaleita ovat “Good Lovin,”‘ “Groovin”‘ ja “People Got to Be Free.”




