Janne Kuusen ohjaama Apinan vuosi nähdään tiistaina klo 21.05 Yle Teemalla.
Vuonna 1983 valmistunut elokuva perustuu löyhästi Harri Sirolan kolme vuotta aiemmin ilmestyneeseen kohuromaaniin Abiturientti. Teos teki pilaa porvarillisesta ja menestyshakuisesta elämäntavasta. Päähenkilö Ilen abiturienttivuosi on täynnä kasvukipuja ja ihmeellisyyksiä. Hän aikoo opiskella lääkäriksi.
Nuorten osissa ensikertalaisia amatöörejä ja teatterikoululaisia. Vauraan perheen poikaa esittää edesmennyt Heikki Salomaa. Salomaa tuli myöhemmin tutuksi Lapinlahden Linnut -yhtyeestä.
Apinan vuoden ensi-iltavuonna 1983 perustettu Lapinlahden Linnut sai alkunsa katusoitto-orkesterina Vanhan Ylioppilastalon kulmilla. Myöhemmin orkesteri niitti mainetta rockmusiikin, keikkabisneksen ja viihdeohjelmien saralla.
Salomaa ja Timo Eränkö kirjoittivat suurimman osan Lapinlahden Lintujen sanoituksista, joista osasta on tullut klassikkoja.
Salomaa aloitti näyttelijänä Helsingin Ylioppilasteatterissa. 1981. Hän näytteli muutamassa muussakin elokuvassa, kuten Aki Kaurismäen Arielissa (1988) ja Anssi Mänttärin ohjamassa Mestarissa (1992).
Heikki ”Hiski” Salomaan elämä jäi lyhyeksi. Hän menehtyi vuonna 2003 vain 43-vuotiaana sydänlihaksen laajentumisen aiheuttamaan äkilliseen sairauskohtaukseen.
Salomaan viimeiseksi äänitteeksi jäi Lapinlahden Lintujen kahdestoista albumi Kolmas jalka haudassa. Levyn nimikkokappale oli Salomaan ja Erängön sanoittama. Eränkö kuoli vuonna 2012 pitkäaikaiseen sairauteen.
Lapinlahden Linnut hyvästelee liveyleisönsä marraskuussa Helsingissä Kulttuuritalolla järjestettävillä Piuhat irti -konserteilla.




