Useista elokuvista ja tv-sarjoista tuttu Ji-Tu Cumbuka on kuollut 77 vuoden ikäisenä pitkään jatkuneeseen sairauteen, kertoo Hollywood Reporter.
Näyttelijä tunnettiin parhaiten roolistaan klassikkosarjassa Juuret. Afrikasta Yhdysvaltoihin kuljetetuista orjista kertova sarja perustuu Alex Haleyn Pulitzer-palkittuun romaaniin Juuret.
Vuonna 1977 Juuret-sarja ensiesitettiin Yhdysvallloissa kahdeksana peräkkäisenä iltana. Sarjaa katsoi ennätykselliset yli 130 miljoonaa amerikkalaista.
ABC-kanavan tuottamaa Juuret-sarjaa esitettiin myös Suomessa 70-luvun loppupuolella.
HBO tuotti sarjasta uuden Roots-nimisen minisarjan.
Cumbuka näytteli myös elokuvissa Harlemin yöt, Tämä maa on minun ja Polttarit. Hänellä oli pienet roolit sarjoissa CSI, Matclock ja Ihmemies McGyver.




