Menikö aurinko pilveen? Yllättikö sade kesken kauniin kesäpäivän? Ei hätää. Elokuvakriitikko J.K. Silvennoinen kokosi yhteen komediaelokuvia sadepäivien varalle Elisa Viihteen sisällön joukosta.

While We`re Young. Ohjaus: Noah Baumbach. Pääosissa: Ben Stiller, Naomi Watts. 2014.
Noah Baumbach on tullut tunnetuksi sympaattisista draamakomedioistaan sekä käsikirjoitusyhteistyötään Wes Andersonin kanssa. While We’re Young kertoo luovaan luokkaan kuuluvasta pariskunnasta, jonka kautta tarkastellaan sukupolvien välistä syvännettä ironian etäännyttämänä mutta hauskasti. Dialogissa on sopivasti terää ja elokuvan tempo miellyttävän nopea. New Yorkin intellektuellien elämän tyhjyyttä ja onnellisuuden kaipuuta käsittelevä tematiikka ja etenkin Joshin hahmo tuovat mieleen Woody Allenin tuotannon, erityisesti hänen parhaimmistoonsa kuuluvan Rikoksia ja rikkomuksia (1989). Baumbachin käsittelytapa on kuitenkin esikuvaansa sovittelevampi ja vähemmän kyyninen: nuoruus on vain lyhytkestoinen sairaus, josta voi iän myötä parantua.
Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamosta.

Sausage Party. Ohjaus: Greg Tiernan, Conrad Vernon. 2016.
Se, että Seth Rogen on vastannut animaation ideasta ja käsikirjoituksesta, paljastaa elokuvasta jopa enemmän kuin sen ikäraja. Sausage Partyn miljöö ja hahmot ovat kuin lastenelokuvasta, mutta kyseessä on parodia Pixarin elokuvien maailmasta, jossa eläimet, esineet ja kuvitteelliset kohteet on inhimillistetty. Huumori rakentuu pääosin epäsuhdasta, jossa näennäisen viattomaan kuvastoon yhdistyy väkivaltaa ja seksiä, mutta elokuva käsittelee myös vakavampia aiheita kuten rasismia. Parodiset nuolet osuvat lastenelokuvien lisäksi myös muun muassa musikaaleihin sekä katastrofi- ja sotaelokuviin.

Love & Friendship. Ohjaus: Whit Stillman. Pääosassa: Kate Beckinsale. 2016.
Love & Friendship on yläluokan ja opiskelijoiden kaupunkilaiselämään keskittyneen Whit Stillmanin viides elokuva. Se pohjaa on Jane Austenin teini-iässä kirjoittamaan, vähemmän tunnettuun kirjeromaaniin, jossa viehkeä mutta varaton leskirouva Susan (Kate Beckinsale) pyrkii saavuttamaan sosiaalista ja taloudellista arvonnousua hyvien naimakauppojen turvin. Stillman on muokannut alkuperäistekstistä omaan elokuvalliseen kieleensä sopivan version kivuttoman oloisesti. Love & Friendshipista puuttuu historiallisille pukudraamoille tyypillinen jäykkyys, ja Stillman on säilyttänyt onnistuneesti satiirisen tyylinsä, jossa replikointi on tarkkaa ja nopeaa.

The Nice Guys. Ohjaus: Shane Black. PO: Ryan Gosling, Russell Crowe. 2016.
Shane Blackin The Nice Guys kuvaa 1970-luvun Los Angelesin neonvaloisena korruption ja löyhän moraalin tyyssijana. Miljöö pikemminkin herkuttelee mielikuvilla pornoteollisuuden takahuoneista ja loputtomista kokaiinijuhlista kuin pyrkii tarkkaan ajankuvaan. Väkivaltaa ja alastomuutta yhdistelevä The Nice Guys mukailee 1970-luvun pulp-rikoselokuvia, mutta toisaalta sen koukeroinen juoni on tietoisen kliseinen film noir -parodia. Komediana se toimii verraten hyvin, sillä jaarittelusta ja ohipuhumisesta koostuvassa dialogissa on hauskat hetkensä mutta myös puhumattomiin tuokioihin on ladattu mustaa huumoria.

Unelmien pelikirja. Ohjaus: David O. Russel. Pääosissa: Bradley Cooper, Jennifer Lawrence. 2012.
Unelmien pelikirja kuvaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivää Patia (Bradley Cooper), joka yrittää saada ex-vaimonsa takaisin hakattuaan tämän rakastajan henkihieveriin. Elokuva kykenee rikkomaan romanttisten komedioiden kaavamaisuuden hyvän dialogin ja näyttelijöiden sekä tavallista vakavamman ja älykkäämmän käsikirjoituksen avulla. Jennifer Lawrence pokkasi roolistaan sekä Oscarin että Golden Globen.
J.K. SILVENNOINEN




