Vantaan Länsimäessä vuonna 1981 perustettu rockyhtye Melrose on viettänyt hiljaiseloa sen jälkeen, kun yhtyeen rumpali rumpali Jarmo ”Jami” Haapanen kuoli toukokuussa 2024.
Hiljattain bändi kertoi julkistavansa livelevyn 12. päivä joulukuuta.
Melrosen keulahahmo Tokela on kertonut aiemmin, ettei bändi enää keikkaile, mutta uuden levyn kunniaksi yhtye on taipunut tekemään yhden jäähyväiskeikan.
Yhtye kertoo Facebook-sivuillaan, että Melrose soittaa viimeisen keikkansa keskiviikkona 10.12.2025 Tavastia Klubilla. Liput tulevat myyntiin maanantaina 24.11. klo. 9.00. Tikettiin.
”… ja sovitaan et sen jälkeen kukaan ei enää tuu kyselee multa tai Rogerilta mitään Melrose yhtyeen jatkosuunnitelmista. Tää on nyt se kirsikka iin päällä”, Tokela kirjoittaa päivityksessä, joka on luettavissa kokonaisuudessaan alta.




