Kotimaisen metalliyhtyeen laulaja eroaa bändistä läpimurron kynnyksellä

Kotimainen metalliyhtye Speedtrap joutuu vaihtamaan laulusolistiaan. Ahkerasti kotimaata ja Eurooppaa kiertäneen bändin vokalisti Jori Sara-aho siirtyy sivuun tammikuussa, jonka jälkeen yhtye siirtyy tauolle etsimään uutta nokkamiestä.

Eropäätökseen ei liity dramatiikkaa.

– On aika sanoa hyvästit. Pitkällisen ja huolellisen mietiskelyn jälkeen olen päättänyt jättää Speedtrapin. En enää huomannut nauttivani kiertueista samaan tapaan kuin ennen. Ja jos huomaat, että sinulta puuttuu motivaatio kiertämiseen, on aika astua syrjään. Haluan kiittää Speedtrapia sekä yhtyeen seuraajia näistä vuosista, Sara-aho ilmoittaa omassa tiedotteessaan.

Speedtrap soittaa vielä kolme viimeistä keikkaa Sara-ahon kanssa, joista ensimmäiset kaksi ovat tulevan viikonloppun perjantaina Svart Festivaleilla Helsingin Nosturissa sekä Jyväskylän Lutakossa. Laulajan viimeistä keikkaa juhlistetaan tai synkistellään Bar Loosessa Helsingissä 15.1.2016.

Speedtrap julkaisi alkusyksystä kakkosalbuminsa Straight Shooter.

[youtube id=”r5by98xCqlo” width=”600″ height=”350″]

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone