Kalervo Palsa ja Kuriton käsi TV1 perjantaina 28.06. klo 23:25
Pekka Lehdon ohjaaman fiktiivinen Kalervo Palsa ja Kuriton käsi -elokuva kertoo taiteilija Kalervo Palsasta.
Elokuva sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa vuonna 2014. Sen piti valmistua jo vuonna 2004 Kiasman Palsa-näyttelyyn, mutta rahoitusongelmat ja sopivan levittäjän löytäminen viivästyttivät tuotantoa. Elokuva valmistui kuitenkin jo vuonna 2005, mutta sen ensiesitys oli vasta vuoden 2013 Sodankylän elokuvajuhlilla.
Syynä oli, ettei Lehto löytänyt elokuvalle sopivaa levittäjää. Elokuvateattereissa elokuva keräsi ensi-iltaviikonloppunaan hieman yli 400 katsojaa. Määrä oli vähäinen, vaikka kyseessä on taide-elokuva.
Kittiläläläinen kuvataitelija Kalervo Palsa (1947 – 1987) tunnettiin vimmaisista ja radikaaleista maalauksistaan, joissa esiintyi usein kuolemaa ja pornoa. Hän kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1987 ollessaan 40-vuotias. Palsa on saanut laajemmin tunnustusta vasta kuolemansa jälkeen.
Pääroolia eli Palsaa näyttelee Janne Reinikainen.
Ohjaaja Pekka Lehto suunnitteli elokuvasta trilogiaa, jonka muissa osissa käsiteltäisiin kirjailija Timo K. Mukkaa ja kuvataiteilijaa Reidar Särestöniemeä. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut.
Lehto pitää Kalervo Palsa -elokuvaa uransa parhaan elokuvana.
”Tässä on saatu hienosti elokuva välineenä palvelemaan sekä arkea että fantasiaa. Tämähän on ihan draaman lakien mukainen juttu, että sulle tulee kutsu erikoismaailmaan ja sä kieltäydyt aluksi. Sitten sä lähdet ja siellä erikoismaailmassa ystävät tulee sun vihollisiksi ja viholliset ystäviksi”, Lehto sanoi Ylen haastattelussa.
Muissa rooleissa nähdään Muissa rooleissa nähdään muun muassa Maria Järvenhelmi, Markku Peltola ja Antti Raivio. Markku Pätilä sai Jussin parhaasta lavastuksesta.
Elokuva on vain 72 minuutin mittainen.
”Kaikki on sirpalemaista, mutta silti riittävän eheää, että kokonaisuus ei ala tuntua kaaokselta. Tässä myös auttaa normaalia lyhempi kesto, jonka mitassa hajanaisuuteen on valmis uppoutumaan”, kirjoitti Film-o-Holicin kriitikko.




