Kotimaisen kauhukirjallisuuden mestari Marko Hautala pitää pitkästä urastaan huolimatta itseään kirjailijana vielä noviisina. Hän kertoo Mesta.netin haastattelussa myös kauhukirjallisuuden tilasta, oppi-isästään ja kesken olevasta elokuvaprojektista.
Marko Hautalan uusi kauhuromaani Musta kieli jatkaa Kuokkamummon kiehtovaa tarinaa, josta hän kirjoitti jo vuonna 2014 julkaistussa Kuokkamummo-kirjassa. Vaasalaisen urbaanilegendan mukaan kuokkamummo hiiviskelee ja tappaa kuokalla lapsia.
Hei Marko! Mikä sai sinut palamaan vanhan urbaanilegendan pariin?
Paluu Kuokkamummo-legendaan ei ollut missään vaiheessa virallisissa suunnitelmissani, mutta ajatus alkoi pyöriä päässä kolmisen vuotta sitten ikään kuin ajatusleikkinä. Syy on luultavasti kahtalainen. Ensinnäkin kyseinen urbaanilegenda on poikkeuksellisen kiehtova. Tylpällä kuokalla lapsia listivä mummo on tavallaan melkein satuhahmomainen mörkö, mutta silti jotenkin konkreettinen. Se on karmiva, mutta samaan aikaan jopa koominen. Nämä ristiriidat tekevät Kuokkamummosta erityisen kiehtovan.
Musta kieli -kirja sijoittuu lapsuuden maisemiisi Vaasan Suvilahteen. Millaista oli kirjoittaa tutuista huudeista?
Omiin lapsuuden ja nuoruuden maisemiin sijoittuminen on luultavasti toinen syy siihen, että palasin Kuokkamummo-aiheeseen. Teen usein kävelylenkkejä kyseiselle alueelle, joten jokin siellä edelleen vetää puoleensa. Lapsuusmaisemissa on sellainen erityispiirre, että mikään yksityiskohta maisemassa ei ole varsinaisesti neutraali, vaan kaikkeen liittyy muistoja. Yksi kirjailijan ammatin eduista on, että saa tavallaan sanoittaa omaa menneisyyttään.
Mitä muuta haluat sanoa Musta kieli -kirjasta
Musta kieli on paljon enemmän kuin Kuokkamummo-romaanin jatko-osa. En olisi sitä kirjoittanut ja varsinkaan julkaissut, ellei olisi tuntunut siltä, että teoksella on aivan oma luontonsa. Tämä näkyy myös siinä, että Musta kielen voi lukea itsenäisenä teoksena tai, kuten eräs lukija kommentoi, jopa ennen Kuokkamummo-romaania. Yhteydet romaanien välillä kulkevat tavallaan molempiin suuntiin.
Julkaisit esikoiskirjasi 20 vuotta sitten. Teoksiasi on käännetty kahdeksalle kielelle ja olet kansainvälisen Horror Writers Associationin ensimmäinen suomalainen täysjäsen. Teoksesi ”Pale Toes” (suom. Varpaat) oli ehdolla arvostettuun Shirley Jackson Award -palkintoon.
Millä mielin katsot tähänastista uraasi kirjailijana? Millainen matka se on ollut?
Kummallisinta on, että tunnen itseni edelleen noviisiksi. Kun minua kutsuttiin muutama vuosi sitten Helsingin Sanomien kirja-arviossa ”suomalaisen kauhukirjallisuuden kehäketuksi”, olin hämmästynyt. Itselläni on edelleen tunne, että vastahan tässä aloitettiin. Ehkä se on hyvä merkki. En laske vuosia tai prenikoita, vaan teen tavallaan sitä samaa, mitä tein aloittaessani. Kirjoittaminen on minulle jotenkin ajan ulkopuolella tapahtuvaa puuhaa. Kun kirjoitan, en ajattele uraani tai muutakaan käytännöllistä. Osaan kuitenkin olla kiitollinen tilanteestani ja niistä onnenkantamoisista, joita uralle on sattunut.
Millaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuuden suhteen?
Kirjoittaminen on siitä kummallista, että päätavoitetta eli täydellistä teosta ei voi koskaan saavuttaa, mutta sitä kohti on silti aina mentävä. Ulkokohtaisia eli uraan liittyviä tavoitteita on niitäkin riittämiin. Erinäisiä kansainvälisiin markkinoihin liittyviä asioita on vireillä, ja Matila & Röhr Productions on tekemässä Pimeän arkkitehti -romaanistani elokuvaa. Tämäntyyppisissä kuvioissa epävarmuustekijät ovat suuria, mutta toteutuessaan ne nytkäyttäisivät ammatillisessa mielessä asioita mukavasti eteenpäin. Pääasia kuitenkin on, että saan jatkaa kirjoittamista.
Olet kotimaisen kauhukirjallisuuden pioneereja. Millaisessa tilassa suomalainen kauhukirjallisuus on tällä hetkellä? Miten suosio ja suhtautuminen siihen on muuttunut urasi alkuajoista?
Alkuaikoina romaanejani ei edes kutsuttu kauhukirjallisuudeksi, sen verran nihkeää suhtautuminen valtavirrassa oli vielä viitisentoista vuotta sitten. Nykyään ymmärrystä on enemmän, ja esimerkiksi Tiina Raevaara ja Akseli Heikkilä ovat julkaisseet kauhua suurten kustantamoiden kautta. Pienkustantamopuolella touhu on ollut aina aktiivista. Vaimoni luotsaaman Haamu Kustannuksen kautta ovat julkaisseet muun muassa Lauri Lattu ja Ilkka Auer. Osuuskumma on julkaissut hiljattain Samuli Antilan uuden romaanin ja Nysalor Melina Marraksen uuden teoksen. Tietty varautuneisuus kauhukirjallisuuteen on edelleen olemassa, mutta ainakin itse olen saanut jopa hämmästyttävän paljon ymmärrystä osakseni.
Kerrotko vielä lopuksi, minkä kirjan aiot itse lukea syksyn aikana?
Juuri nyt luen oppi-isäni eli Ramsey Campbellin uutuusromaania The Lonely Lands. Campbell on esimerkki kirjailijasta, joka vain paranee vanhetessaan (hän on nyt 77-vuotias). Samaan aikaan on luvussa tietokirja eli Sara Norjan Alkemian historia. Vähän siihen liittyen jatkan C. G. Jungin Mysterium Coniunctionisin lukemista pari sivua kerrallaan ja muistiinpanoja tehden. Olen lukenut Jungia ja jungilaisia kolmen vuosikymmenen ajan, joten tuo pääteos pitää kahlata läpi ajatuksella. Pasi Ilmari Jääskeläisen Kuurupiilon anatomia on lukulistalla myös, kuten monta muutakin romaania. Kaikkea ei ehdi lukemaan eikä kaikkia ideoita kirjoittamaan, mutta aion tänäkin syksynä yrittää.
Musta kieli on saatavilla e-kirjana ja äänikirjana. Tutustu teokseen Elisa Kirjassa.
Vaasalaista kirjailijaa Marko Hautalaa (s. 1973) kutsutaan Suomen Stephen Kingiksi, koska hän kirjoittaa kananlihalle nostattavaa aavemaista, otteessaan pitävää kauhua. Hautaa on työskennellyt mm. opettajana, elokuvakääntäjänä ja hoitajana psykiatrisessa sairaalassa. Hän on opiskellut englantia ja kirjallisuutta Suomessa ja Englannissa. Nykyään hän toimii vapaana kirjailijana.
Edit. 23.9. korjattu sana
