Useista elokuvarooleistaan tunnettu näyttelijä Tom Sizemore on kuollut, TMZ uutisoi. Sizemore menehtyi perjantaina losangelesilaisessa sairaalassa sen jälkeen, kun hänen perheensä
Lue lisää
Yhdysvaltalainen näyttelijä Ted Donaldson on kuollut 89-vuotiaana, The Hollywood Reporter kertoo. Donaldson eloitti uransa lapsinäyttelijänä. Hänet muistetaan erityisesti rooleistaan elokuvissa
Lue lisää
Epäilyksen varjo (K12) – TV1 lauantaina 4.03. klo 21:00 Alfred Hitchcockin vuonna 1943 valmistunut jännäriklassikko kertoo pikkukaupungissa asuvasta teinitytöstä Charliesta
Lue lisää
Asessorin naishuolet – TV1 perjantaina 3.03. klo 13:20 Lasse Pöystin ohjaama komediaelokuva Asessorin naishuolet perustuu Agapetuksen samannimiseen romaaniin. Vuonna 1958 ensi-iltansa
Lue lisää
Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Juhan af Grann on kuollut. Grannin poika Caius kertoi Aamulehdelle isänsä menehtyneen kotonaan Espoossa tammikuussa 2023.
Lue lisää
Härmästä poikia kymmenen – torstaina 2.03. klo 13:20 Isontalon Antin ja Rannanjärven kansanballadiin perustuva elokuva kertoo 1860-luvun Etelä-Pohjanmaan häjyistä. Vuonna
Lue lisää
Yli rajan (K12) – keskiviikkona 1.03. klo 13:20 Urho Karhumäen samannimiseen romaaniin perustuvan Yli rajan -elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Karjalan
Lue lisää
Amerikkalainen näyttelijä ja ohjaaja Ricou Browning on kuollut 93-vuotiaana. Browning kuoli maanantaina luonnollisiin syihin kotonaan Floridassa, hänen tyttärensä Kim Browning
Lue lisää
Isä meidän (K12) – Yle Teema tiistaina 28.02. klo 21:55 Veikko Aaltosen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Isä meidän -elokuvassa lapsuusmuistot piinaavat
Lue lisää