Kotimaisen elokuvan viime vuoden parhaat ovat saaneet palkintonsa 73. kerran järjestetyssä Jussi-gaalassa.
Aleksi Salmenperän Tyhjiö -elokuva kahmi eniten Jussi-patsaita perjantaisessa gaalassa. Elokuva ja sen tekijät saivat parhaan elokuvan, ohjauksen (Salmenperä), äänisuunnittelun (Tuomas Klaavo) ja leikkauksen (Samu Heikkilä) Jussit.
Aleksi Salmenperä palkittiin myös uudella Nordisk Film -tunnustuspalkinnolla.
Yleisön suosikki -Jussilla palkittiin rap-tähti Cheekin elämästä kertova Veljeni vartija.
Paras naispääosa -palkinnon sai Oona Airola elokuvasta Oma maa. Miespääosan jussin voitti Hannu-Pekka Björkman elokuvasta Ihmisen osa.
Parhaasta naispääosasta palkittiin Satu Tuuli Karhu roolistaan Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvassa.
Yleisön suosikkina palkittiin räppäri Cheekin elämästä kertova, JP Siilin ohjaama Veljeni vartija.
Kirsikka Saari elokuvasta Hölmö nuori sydän palkittiin parhaan käsikirjoituksen Jussilla. Parhaana dokumenttielokuvana palkittiin Virpi Suutarin ohjaama Yrittäjä.




