Iina Kuustonen halusi Ivalo-sarjaan imetyskohtauksen: ”Jokaisessa tuotannossa saisi olla mukana vauva”

Iina Kuustonen on näytellyt Ivalo-sarjan pääosaa jo neljällä kaudella. Lappiin sijoittuvasta rikossarjasta on tullut vuosien saatossa rakas ja tärkeä työtehtävä.

Ivalon neljäs kausi on nyt katsottavissa kokonaisuudessaan Ruudussa. Uudella kaudella Ivalon yllä kulkee harvinainen komeetta. Sensaatiomainen valoilmiö kääntää maailman katseet Ivaloon ja herättää hurmoksen myös paikallisessa uskonlahkossa. Ivalon poliisipäälliköksi ylennetty Nina Kautsalo (Kuustonen) kumppaneineen joutuu tiukan ja hengenvaarallisen tehtävän eteen.

Uskonnollisuus on yksi kauden suurista teemoista.

”Hahmoni on aika pitkälle ateisti. Sitten tapahtuu niin ihmeellisiä asioita, että hänenkin on pakko alkaa kyseenalaistamaan vakaumustaan. Uskonasiat ovat minulle rakas ja mielenkiintoinen aihe”, Iina Kuustonen sanoo.

Teemme haastattelua Helsingin ydinkeskustassa, Vaakuna-hotellin näköalaravintolassa. Ikkunoista avautuu näkymä Helsingin ylle.

Ivalon kuvaukset ovat vieneet Kuustosen jokaisella kaudella kauaksi pohjoiseen Viime vuonna hän asui kuukauden ajan Inarissa kuvausten takia.

”Lapseni olivat osan ajasta mukana ja vanhempani olivat hoitamassa heitä. Oli ihanaa mahdollistaa heille kokemus mökkiasumisesta Lapin rauhassa. Laitoimme ruokaa ja elimme ihan normaalia arkea.”

Perhe-elämä on keskiössä myös uudella kaudella. Kuvassa Venla Ronkainen, Iina Kuustonen, Mikko Nousiainen sekä vauva-avustaja.

Uudella kaudella Kautsalolla ja hänen puolisollaan Toni Kajanteella (Mikko Nousiainen) on vuoden ikäinen Santeri-poika. Kautsalo ei halua laittaa poikaansa hoitopaikkaan, joten lapsi kulkee mukana poliisilaitoksella ja työkeikoilla.

Lasten kanssa näytteleminen on Kuustoselle luontevaa ja mieluista.

”Pieniä lapsia pidetään usein hyvin haastavina kuvaustilanteissa, koska heitä ei voi ohjata samalla tavalla kuin aikuisia. Mutta sanoin kuvausten jälkeen, että jokaisessa tuotannossa saisi olla mukana vauva. Vauvat levittävät ympärilleen rakkautta ja pakottavat läsnäoloon, joka on tärkeintä sekä näytellessä että elämässä”, Kuustonen kertoo.

Kuustonen ehdotti ohjaaja Juha Lankiselle, että voisiko hänen roolihahmonsa imettää lastaan, koska hän kokee tarpeelliseksi normalisoida imetystä kaikenlaisissa tilanteissa. Ehdotus meni läpi, joten sarjassa nähdään imetyskohtaus kesken kuulustelun.

Vaikka sarjassa Kautsalolla on poikavauva, kuvauksissa lapsiroolissa vuorottelivat kaksostytöt. Vauvoja päätyi kohtauksiin erimerkiksi sen mukaan, miten he sattuivat olemaan päiväunilla tai kylläisinä.

”Aikuisnäyttelijät eivät voi mennä päiväunille ottojen välillä, mutta vauvat saattavat tehdä niin. Vauvanäyttelijöinä olleilla sisaruksilla oli erilaiset persoonat. Toinen heistä oli aktiivisempi ja toinen hieman rauhallisempi tapaus. Pystyimme hyödyntämään heidän eri puoliaan kuvauksissa”, Kuustonen kertoo.

Hänen mukaansa parhaat kohtaukset saadaan lasten kanssa silloin, kun antaa mahdollisuuden aidoille ja spontaaneille tapahtumille. Vauvaa on vaikeaa saada makaamaan tai istumaan tiettyinä hetkinä.

Äitiys on ollut vahvasti esillä Ivalon jokaisella kaudella. Kautsalon tytärtä esittävä Venla Ronkainen oli kuusivuotias ensimmäisen kauden kuvauksissa. Hän täytti tammikuussa 15 vuotta.

”Nyt Venla piti minua kurissa, kun aloin vanhasta tottumuksesta hassuttelemaan ja leikkimään. Ennen teimme Venlan kanssa kohtauksia siten, että liu`uimme tekstiin. Nyt se ei enää mennytkään niin. Venla sanoi, että lopeta ja keskity näyttelemiseen”, Kuustonen nauraa.

”Hänestä on tullut ammattilainen. Hän osaa todella paljon ammattitaitoon sisältyviä asioita. Meidän välinen luottamuksemme rakentui jo ykköskaudella. On huikeaa, miten haastavia asioita me voimme tehdä yhdessä. Venlan äiti on ollut siinä tärkeässä asemassa, koska hän on ollut mukana kuvauksissa jokaisessa kohtauksessa.”

Lappi kutsuu Kuustosta myös kuvausten ulkopuolella. Hän aloitti laskemisen lumilaudalla jo lapsena, mutta vapaalaskun ilon hän löysi aikuisiällä. Lempipaikat löytyvät Pyhätunturilta, jossa Kuustonen käy laskemassa joka talvi.

”En ota laskiessa turhia riskejä, vaan lasken ainoastaan turvallisissa paikoissa. Vapaalaskussa saatetaan kiivetä tunti ylös rinnettä, syödään eväät ja lasketaan 5 minuuttia kestävä lasku puuteria alas. Se on enemmän luonnossa oloa, hiljaa olemista ja maisemien kauneudesta nauttimista. Teemme usein nuotion johonkin laavulle laskujen välissä. Kun eväät on syöty, laitamme välineet kasaan ja jatkamme matkaa ylös”, Kuustonen kuvailee tyypillistä harrastuspäivää.

Ivalon kaikki kaudet katsottavissa Ruutu+ -palvelussa, joka on myös saatavilla Elisa Viihteessä.

Teksti: Jouni Hirn, kuvat: Mitro Härkönen (pääkuva: Jouni Hirn)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone