Vuonna 2018 valmistunut kauhuelokuva Hereditary – pahan perintö esitetään keskiviikkona Subilla klo 23.15.
Karmivassa kauhuelokuvassa Hereditary – pahan perintö äitinsä kuolemasta toipuva tytär (Toni Collette) alkaa vähitellen epäillä, että jokin hirveä on ottamassa vallan hänen tyttärestään, pojastaan – tai hänestä itsestään.
Ari Asterin esikoisohjaus nousi isoksi hitiksi. Se tuotti yli 80 miljoonaa dollaria. Elokuva oli myös arvostelumenestys.
Hereditaryssa piina on syvää ja vähäeleistä ensihetkistä lähtien. Edes päivänvalossa kylpevä koti ei luo turvaa, vaan sen rakenteissa pesivät pahaenteisyys ja mielisairauden synkentämät sukurasitteet kuin goottilaisessa kauhussa ikään. Kerronta on yliluonnolliselle kauhulle harvinainen yhdistelmä unenomaisuutta ja realismin tuntua. Genrelle epätyypillinen musiikki ja ääniraita tukevat tunnelmaa ansiokkaasti. Tarvitaan vain pieni naksahdus tai kärpäsen surinaa – ja katsojan selkäpiissä juoksee hyy, kirjoitti Mesta.netin JK Silvennoinen arviossaan.
Ari Aster halusi tehdä elokuvan kärsimyksestä, joka ottaa kärsimyksen vakavasti.
Pääosan esittäjä Toni Collette oli puolestaan kertonut agentilleen, ettei hän halunnut enää tehdä synkkiä elokuvia, vaan komedioita. Hän kuitenkin rakasti Hereditaryn käsikirjoitusta niin paljon, ettei voinut kieltäytyä.
Ohjelmaopas tarjoaa tv-ohjelmien tiedot maksuttomilta kanavilta.




