Elokuvantekijä Steve Bing, 55, hyppäsi kuolemaan Hollywoodissa

Yhdysvaltalainen elokuvatuottaja ja -käsikirjoittaja Steve Bing on kuollut 55-vuotiaana.

TMZ-sivuston mukaan hän hyppäsi asuintalonsa 27. kerroksesta alas ja kuoli. Traaginen tapaus sattui maananaina Los Angelesissa maineikkaalla Beverly Hillsin alueella.

Bingin kerrotaan kärsineen mielenterveydellisistä ongelmista. Läheisten mukaan hänen elämänsä synkkeni koronakaranteenin aikana.

Hän tuotti ja käsikirjoitti useita elokuvia, kuten Kangaroo Jack (2003), Suoraa toimintaa ja Get Carter (2000). Hän työsti parhaillaan dokumenttia muusikkolegenda Jerry Lee Lewisistä.

Bing perusti Shangri-La Entertainment -nimisen elokuvayhtiön vuonna 2000.

Hän tuli tunnetuksi myös yksityiselämänsä takia. Hän peri kiinteistövälittäjänä vaurastuneelta isoisältään peräti 600 miljoonan dollarin omaisuuden ollessaan 18-vuotias.

Hän seurusteli näyttelijä Elizabeth Hurleyn kanssa vuosituhannen alussa. Suhteesta syntyi poika Damian Hurley vuonna 2002. Bingiä jäi kaipaamaan myös tytär Kira Kerkorian Bing.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone