Ruotsalaisen melodisen hard rockin suureksi toivoksi noussut Eclipse onnistui vuonna 2012 julkaistulla Bleed & Scream -levyllä tyrkkämään maailmaan energisen rotevaa hard rock/AOR-huminaa, jossa oli edelleen kuuluva annos Whitesnakea ja Europea. Kevyemmästä genrelokerostaan huolimatta Eclipse onnistui tuomaan kitaroihin myös mukavasti potkua.
Tuore Armageddonize ei tuota pettymystä. Ehkä bändi on hieman kallistunut puhtaamman AOR:n suuntaan tukevamman riffin kustannuksella mutta samalla ärhäkkä stadionrock on sanut lisää tilaa. Loppupeleissä ero edelliseen levyyn on veteen piirretty viiva. Bändin päähahmot Erik Mårtensson ja Magnus Henriksson hallitsevat genreuskollisten korvatäkyjen tuottamisen todella vakuuttavasti. Kaksikko on säveltänyt materiaalia mm. W.E.T:lle, Toby Hitchcockille, Giantille, Jimi Jamisonille, Daltonille ja Adrenaline Rushille joten viisujen iskevyyden osalta homma ei jää puolitiehen. Kiekon kolme ensimmäistä kappaletta ovat pelkkää iloluontoisen hard rockin juhlaa. Blood enemies erottuu joukosta hieman nuoremmalle kuulijakunnalle suunnatun ulkomuotonsa ansiosta. Ei huono mutta…turhan emoileva.
Wide open on kuin Journey työstäisi yhteisbiisiä Europen kanssa, tarttuu ja pysyy kiinni! Def Leppard -muistumia tyrkyttävä viisukaksikko Breakdown ja Love bites eivät turhia jarruttele ja varsinkin viimeksi mainittu osoittautuu levyn kiireisimmäksi menopalaksi. Caught up in the rush yhdistelee Extremen mieleen tuovaa riffiä selkeään AOR-hekumointiin. Ja kertosäe on jälleen timangia.
Eclipse onnistuu sisällyttämään soundiinsa makean annoksen hard rockin tarttuvuutta ja helppoutta, tukevan annoksen AOR:n pyöreyttä mutta myös kasariheavyn sekä stadionrockin terävyyttä. Eclipse ei ole turbobuustattua AOR-tööttäystä mutta ei myöskään pelkästään terästettyä hard rockia. Eclipsen kertosäkeet on tuunattu niin iskevään muottiin että voisi puhua laskelmoinnista ellei kitaroissa olisi potkua selkeästi enemmän kuin Journey-fani vaatii. Kuten sanottua, Eclipse on tehnyt herkkua niin kasariheavyn, hard rockin kuin AOR:n faneille. Levyn huonona puolena mainitaan uusien tuulien puuttuminen ja liiankin genreuskollinen ulkomuoto mutta allekirjoittanen papereissa kyseinen pahe muuntuu helposti hyveeksi!
