Blackfish (2013). Ohjaus: Gabriela Cowperthwaite. 83 min. K-12.
Yhdysvalloissa sijaitsevien Seaworld-teemapuistojen vetonauloja ovat koulutettujen miekkavalaiden esitykset. Blackfish raottaa näkymän tarkasti rakennetun show’n vähemmän lumoaviin kulisseihin, jotka kätkevät eläinten julmaa kohtelua sekä henkilökunnan kuolemia ja vaaratilanteita.
Dokumentti seuraa erityisesti luonnosta pyydystetyn Tilikum-nimisen urosvalaan vaiheita. Tilikum on ollut osallisena kolmen ihmisen kuolemaan, mutta siitä huolimatta se on yhä mukana esityksissä. Lisäksi Seaworldin valaskannan geeniperimä lepää tämän ilmeisen häiriintyneen yksilön sperman varassa.
Miljardien dollareiden huvipuistobisneksessä eläinten hyvinvointi pyyhkiytyy tulovirtojen alle. Blackfish näyttää, kuinka valaita lukitaan yöksi pieniin teräskoppeihin ja kuinka alistamisen välineinä käytetään ryhmärangaistuksia ja nälkiinnyttämistä. Ei oikeastaan ihme, jos tekee mieli järsäistä lajitoverin evää tai ruokkivaa kättä.
Asiantuntijoiden esittämät faktat korostavat vankeuden epäoikeudenmukaisuutta. Vapaina 160 kilometriä vuorokaudessa uivat eläimet kuluttavat esitysten välisen ajan toistamalla pakkoliikemäistä kehää ja yltävät tuskin puoleen luontaisesta eliniästään. Ulospäin näkyvin piirre on kaikilla vangituilla uroksilla tapahtuva selkäevän lerpahdus, jolle ei tunneta selitystä.
Hyväksikäytön uhreilta vaikuttavat myös kouluttajat, joilta aiemmat kuolemantapaukset ja kymmenet vaaratilanteen on pyritty salaamaan. Julkisuudessa Seaworldin johto on vähätellyt ammatin vaaroja ja laittanut onnettomuudet kouluttajien piikkiin.
Dokumentti asettuu kouluttajien puolelle esittämällä heidät naiiveina typeryksinä, joiden älykkyysosamäärä yltää tuskin koulutettavien eläinten tasolle. Kaikki vakuuttavat rakkauttaan valaisiin ja omaa syyttömyyttään niiden pahoinvointiin. Osaselityksenä lienee, ettei alalle etsitä biologian tutkijoita vaan esiintymistaitoisia uimareita.
Rehellisemmältä vaikuttaa tatuoitu, parrakas merikarhu, joka kertoo kyynelet silmissä lyhyestä urastaan valaanpyytäjänä, joka loppui hänen nähtyään pyydystettyä poikasta seuraamaan lähteneen lauman hädän.
Elokuva vetoaa vahvasti tunteisiin kuvaamalla miekkavalaat syvästi tuntevina ja ajattelevina persoonallisina yksilöinä, joiden sosiaaliset tarpeet ovat jopa syvemmät kuin ihmisillä. Samalla se kuitenkin sivuuttaa vapauttamiseen liittyvät ilmeiset käytännön ongelmat.
Blackfish kuuluu dokumentteihin, joilla on ollut todellista vaikutusta: Seaworldien kävijämäärät ovat pudonneet, Yhdysvalloissa kerättiin miljoonan allekirjoituksen adressi miekkavalasesitysten kieltämiseksi ja kalifornialaispoliitikko esitti kieltoa osavaltiossaan.
Seaworld Enterntainmentin mukaan elokuva on perätöntä propagandaa, ja se on korostanut eläinten suojeluun ja tutkimukseen jakamiaan miljoonia. Se on samalla tavoin irvokasta kuin jos saimaannorpan säilykelihan tuotosta menisi 1 % kuuttien suojelutyöhön.
J. K. SILVENNOINEN
