Docventures: Tales of the Grim Sleeper – TV2 14.10.2015 klo. 21.15
Docveturesin viikon dokkarina nähdään Grim Sleeper matkustetaan Los Angelesin South Centraliin tutkimaan paikallisen yhteisön kuohuntaa pitkään uinuneen sarjamurhaajan Lonnie Franklinin Jr:n aktivoiduttua jälleen tappamaan.
Maineikkaan dokumentaristin Nick Broomfieldin elokuva avaa sarjamurhaajan kautta oven rasistiseen ja karuun maailmaan, jossa South Centralin ihmiset elävät.
Lonnie Franklin Jr:n epäillään raiskanneen ja tappaneen kymmenen naista vuosina 1985-2007. Hän sai kutsumanimen Grim Sleeper piileskeltyään poliiseja ja niin sanotusti ”nukkumalla” 25 vuotta.
Dokumentaristi arvioi, että lähes 200 naista katosi 25 vuoden aikana pieneltä alueelta. Suurin osa heistä oli tummaihoisia, narkomaaneja tai prostituoituja. Alueen ihmiset pitävät poliisia toimia välinpitämättöminä.
Poliisi pääsi Franklinin jäljille tehdessään tutkimuksen vankien DNA:sta Erään vangin DNA oli lähestulkoon sama kuin sarjamurhaajalla, joten poliisit päättelivät kyseessä olevan vangin isä.




