Charlie Sheenin ex-vaimo, 'avioituessamme Charlie ei ollut paha poika'

Denise Richards ja Charlie Sheen avioituivat vuonna 2002. Richards puhui viime viikolla haastattelussa (Allegedly with Theo Von and Matthew Cloe Weiss) Sheenin ’pahan pojan’ maineesta – Sheen ei kuulemma tuolloin ollut niin ’vauhdikas’ vaan hyvinkin erilainen persoona.

– Se Charlie, jonka kanssa menin naimisiin, ei ollut paha poika. Hän oli kuivilla melkein neljän vuoden ajan. Hän oli entinen paha poika.

– Minulla riittää sympatioita addiktioidensa kanssa kamppailevia ihmisiä kohtaan. En tuomitse ihmisten päätöksiä ja valintoja, jotka on tehty aineiden vaikutuksen alaisena. Teen johtopäätökseni omien havaintojeni perusteella ja aikaisemmat kokemukset muokkaavat ihmistä. Joten rakastuin siihen ihmiseen jonka opin tuntemaan. Ja hän oli erilainen.

Pari erosi vuonna 2006. Nykyään kaksikon välinen suhde tasaantunut.

– Se on nousua ja laskua. Tuen häntä mutta hän on myös addikti. Emme murehdi pikkuasioista. Hyvässä ja huonossa, hän tulee olemaan elämässäni loppuun asti ja mielestäni on parempi yrittää tulla toimeen.

Kyseisen haastattelun aikaan Charlie Sheen ei ollut vielä julkistanut maailmalle HIV-positiivisuuttaan. Sheenin mukaan Richards on kuitenkin tiennyt asiasta alusta lähtien.

(US Weekly)

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone