Brittiläinen rock-legenda Def Leppard esiintyyy Veikkaus Arenalla Helsingissä tiistaina 16. kesäkuuta 2026. Konsertin lämmittelijänä nähdään yhdysvaltalainen rock-yhtye Extreme.
Liput tulevat yleiseen myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 5. syyskuuta klo 10.00,
Vuoden 2026 esiintymiset ovat Def Leppardin ensimmäiset omat pääesiintymiskeikat Iso-Britanniassa ja Euroopassa sitten vuoden 2023 loppuunmyydyn kiertueen, jolla yhtye esiintyi yhdessä Mötley Crüen kanssa. Kaksi vuotta kestänyt kiertue vieraili kaikkiaan 27 maassa viidellä eri mantereella. Konserttilippuja myytiin yli 2,1 miljoonaa
”Olemme todella innoissamme päästyämme julkistamaan Englannin ja Euroopan kiertuepäivät vuodelle 2026! Meille on tärkeää päästä esiintymään kotiyleisöllemme ja faneillemme Euroopassa. Meillä on aivan uusi show, joka sisältää yllätyksiä ja klassikkobiisejä. Nähdään pian!”, sanoo yhtyeen solisti Joe Elliot keikkatiedotteessa.
Yli 110 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt ja Rock & Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan valittu Def Leppard on julkaissut moninkertaisesti platinaa myyneitä levyjä, mukaan lukien Pyromania ja Hysteria, jotka lukeutuvat kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukkoon. Levyiltä löytyvät klassikkobiisit kuten Rock of Ages, Pour Some Sugar on Me, Animal ja Foolin’ löytävät yhä uusia kuulijoita.
Tällä viikolla Def Leppard esiintyy Radio 2 In the Park -festivaalin päätöspäivän pääesiintyjänä sunnuntaina 7. syyskuuta 2025, ennen paluutaan Yhdysvaltoihin.
– On mahtavaa päästä palaamaan Iso-Britanniaan ja Eurooppaan kesä–heinäkuussa ensi vuonna. Ja se että saamme mukaamme vielä hyvät ystävämme Extremestä, on todellinen bonus. Kiertue tulee tarjoamaan uskomattomia iltoja kaikille faneille!, Def Leppard-kitaristi Phil Collen jatkaa.
Def Leppard julkaisi viimeisimmän studioalbuminsa Drastic Symphonies vuonna 2023. Suomessa Def Leppard on esiintynyt viimeksi vuonna 2023.
Lämmittelijäksi saapuva Extreme oli erityisen suosittu 90-luvun alussa, kun hitit More Than Words ja Get The Funk Out nousivat listoille ympäri maailmaa. Kappaleet sisältyivät vuoden 1990 läpimurtolevylle Pornograffitti.
Kuva: Ross Halfin




