Apinoiden planeetan synty. Ojaaja: Rupert Wyatt. Pääosissa: James Franco, Freida Pinto. 106 min. K 13.
Apinoiden planeetan vallankumous . Ohjaaja: Matt Reeves. Näyttelijät: Andy Serkis, Jason Clarke, Gary Oldman, Keri Russell, Toby Kebbell, Kodi Smit-McPhee, Enrique Murciano, Kirk Acevedo. 131 min. K-12.
Pierre Boullen tieteisromaani apinoiden hallitsemasta planeetasta on jättänyt syvän painauman populaarikulttuuriin. Ensimmäisen ja ylittämättömän elokuvasovituksen ohjasi Franklin J. Schaffner, jonka Apinoiden planeetan (1968) loppukohtaus Vapaudenpatsaan eteen lyyhistyneestä Charlton Hestonista kuuluu tieteiselokuvien ikonisimpiin. Elokuva poiki neljä keskinkertaista jatko-osaa ja kaksi tv-sarjaa. Tim Burton ohjasi oman Apinoiden planeettansa 2001 – ja samalla yhden uransa huonoimmista elokuvista.
Rupert Wyattin ohjaama Apinoiden planeetan synty (2011) kertoo tapahtumista, jotka johtivat apinoiden ylivaltaan. Se ei ole uudelleenfilmatisointi, sillä tarina on tyystin erilainen kuin Apinoiden planeetan valloituksessa (1972). Näkyvin muutos aiempiin versioihin on gorillapukujen korvaaminen digitaalitekniikalla, jossa sirkustaitelijat antoivat apinoille liikkeen ja näyttelijät ilmeet. Lopputulos lähentelee täydellisyyttä. Apinat erottaa oikeista lähinnä niiden ilmeiden ja eleiden liiallinen inhimillisyys. Elävien apinoiden käyttäminen olisi kuitenkin ollut liian ironista elokuvassa, joka kritisoi ihmisen tapaa kohdella eläimiä.
Schaffnerin Apinoiden planeetta oli syvälle ihmisyyden peruskysymyksiin pureutuva allegorinen dystopia. Apinoiden planeetan synty on toimiva scifi-elokuva, mutta häikäisevä erikoistehostekuvasto ei paikkaa sen aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Tarina pieleen menevästä tieteellisestä kokeilusta ja turhan suuria riskejä ottavasta tiedemiehestä saa sen tuntumaan pitkältä Äärirajoilla-jaksolta. Vain lopun matalalla miesäänellä lausuttu elämänviisaus jää uupumaan.
Matt Reevesin Apinoiden planeetan vallankumouksen (2014) tapahtuvat sijoittuvat kymmenen vuoden päähän siitä, kun Caesar pakeni laboratoriosta apinalaumansa kanssa San Franciscon metsiin. Eläinkokeista alkunsa saanut, apinoiden älykkyyttä kohottava mutta ihmisille vaarallinen virus on levinnyt massiivisena epidemiana ja tuhonnut lähes koko ihmiskunnan. Apinat ovat puolestaan luoneet toimivan ja rauhaisan yhteisön, jonka päivärytmin sotkee ryhmä virukselle immuuneita ihmisiä, jotka haluavat ottaa käyttöönsä sähköä tuottavan padon. Lajit solmivat keskenään rauhan, joka loppuu hyvissä ajoin ennen kuin katsoja ehtii ikävystyä.
Digitaalisesti luodut hahmot olivat jo Apinoiden planeetan synnyssä parasta, mitä kyseisellä tekniikalla tehtyä olen valkokankaalla nähnyt, mutta Apinoiden planeetan vallankumouksessa ne ovat entisestään kehittyneet. Apinoiden kasvoista ja silmistä kuvastuu emootioiden koko kirjo, ja apinat ovat ilmeikkäämpiä kuin yhdessäkään luontodokumentissa. Motion caption -tekniikan avulla luodut kasvojen herkät vivahteet korostuvat etenkin kohtauksissa, joissa apinat kommunikoivat viittomakielellä. Realistisuden tuntua lisää se, ettei elokuvaa ole kuvattu vihreää taustaa vasten, vaan täysin digitaalisen ympäristön sijaan näyttelijät liikkuvat oikeassa metsässä ja lavasteissa.
Apinoiden kielellinen, älyllinen ja kulttuurinen kehitys on kuin pikakelaus ihmisen evoluutiosta. Viidakossa rauhassa asustava heimo ja sen kanssa kahnauksiin ajautuva toisten luonnonvaroja itselleen halajava ryhmä ovat allegoriana ilmeinen. Apinoiden planeetan vallankumouksessa ei kuitenkaan toisteta ajatusta luonnonkansoista puhtaina ja hyvinä ja valloittajista pahoina. Molemmista leireistä löytyy älykkäitä ja tyhmiä, hyviä ja pahoja yksilöitä. Elokuvan näkemys apinoihin tarttuvasta inhimillisyydestä on lopulta pessimistinen, sillä kehitys johtaa vääjäämättä vallanhimoon ja väkivaltaan.
Miltei samaan aikaan kahden uusimman Apinoiden planeetta-elokuvan yhteisjulkaisun kanssa ilmestyi kahdeksan blu-rayn Planet of the Apes primal collection, joka sisältää sisältää kaikki kahdeksan Apinoiden planeetta -elokuvaa. Ensin mainittu kokoelma muodostaa luontevan ja yhtenäisen kokonaisuuden, jälkimmäisessä vanhempia ja 2000-luvun elokuvia yhdistää toisiinsa lähinnä vain aihe ja nimi. Hauskan vertailukohdan ne silti toisilleen luovat.
J. K. SILVENNOINEN
