Koomikko Bill Cosbyn tytär Ensa Cosby on kuollut 44-vuotiaana. TMZ-sivuston tietojen mukaan hän menehtyi perjantaina Massachusettsissa. Kuolinsyy ei ole tiedossa.
Ensa Cosbyn kerrotaan kärsineen munuaissairaudesta. Vahvistamattoman tiedon mukaan hänelle oltiin tekemässä munuaissiirto viime viikolla.
Ensa esiintyi isänsä tähdittämän The Cosby Show`n yhdessä jaksossa vuonna 1989. Hän puolusti äänekkäästi isäänsä, jota syytetään kymmenien naisten seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksista.
Toukokuussa 2017 Ensa ja hänen sisarensa Erinn yrittivät puhdistaa isänsä ryvettynyttä mainetta The Breakfast Club -radio-ohjelmassa.
Ensa on Bill Cosbyn toinen menehtynyt lapsi. Vuonna 1997 hänen Ennis-poikansa kuoli ammuskelussa 28-vuotiaana.




