Yhdysvaltalainen rap-artisti ja levypomo Mack Maine, 43, on ilmoittanut poikansa kuolemasta. Hän kertoo Instagramissa, että hänen poikansa Isaiah, 20, kuoli
Lue lisää
Vauhdikkaaksi suomalaislänkkäriksi kehuttu Villi Pohjolan kulta nähdään tiistaina Yle TV1:ssä klo 13.20. Villin Pohjolan kulta kertoo kultaa kaivavista Vornan veljeksistä, jotka
Lue lisää
Dean DeBloisin ohjaaman Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan voi katsoa kotona maanantaista lähtien. Kesäkuussa Suomen ensi-iltansa saanut elokuva on uusintaversio vuoden 2010 samannimisestä
Lue lisää
Uuno Turhapuron poika esitetään maanantaina klo 21.00 Subilla osana kesän Uuno-elokuvien putkea. Elokuvassa vuoristoneuvos Tuuran miljardit ovat vaarassa, kun rikolliset
Lue lisää
Nuoren Lasse Pöystin ohjaama ja käsikirjoittama sotilasfarssi Kaikkien naisten monni esitetään maanantaina Yle TV1:ssä klo 13.20. Vuonna 1952 valmistunut elokuva kertoo lukutaidottomasta
Lue lisää
MTV3 esittää sunnuntaina klo 13.00 komedian, jossa Uuno Turhapurosta tulee tasavallan presidentti. Vuonna 1992 valmistuneessa komediassa Vesa-Matti Loirin esittämä presidentti aikoo muuttaa
Lue lisää
Kuopion Väinölänniemellä juhlittava Kuopiorock -festivaali huipentuu lauantai-illan kruunaavan Haloo Helsinki! -yhtyeen keikkaan. Järjestäjien mukaan kolmipäiväinen festivaali on kerännyt helteiselle festivaalialueelle
Lue lisää
Maikkari esittää lauantaina klo 22.35 lännenelokuvien klassikon vuodelta 1960 Seitsemän rohkeaa miestä -elokuva pohjautuu Akira Kurosawan Seitsemän samuraita -elokuvaan vuodelta 1954. Sen
Lue lisää
Elisa Viihteen uusi alkuperäissarja on koskettava rikosdraama, joka perustuu vuonna 1986 tapahtuneeseen panttivankitilanteeseen. Sarja seuraa pankkiryöstön ja sitä seuranneen pakomatkan
Lue lisää
TV1 esittää perjantaina klo 13.10 Ilmari Unhon vuonna 1949 ohjaaman Kanavan laidalla -elokuvan, joka kertoo tumman kaunottaren Palapan Kirstin ja tukkihinaajalle töihin
Lue lisää