Tove. Ohjaus: Zaida Bergroth. Pääosissa: Alma Pöysti, Krista Kosonen, Shanti Roney. 116 min. K12.
Suomalaiset historiallisista henkilöistä kertovat elokuvat tuppaavat olemaan kehyskertomuksen sekaan silputtuja anekdoottikokoelmia ja teennäistä huumoria lukuun ottamatta jäykkiä kuin muotokuvapatsaat. Välimuodot ovat harvassa, ja Tom of Finland (2017) ja Helene (2020) olivat taitelijakuvauksena vain hieman Koivusalo-tuotantoja onnistuneempia.
Zaida Bergrothin Tove on luontevaa jatkoa kahdelle edelliselle kertoessaan kolmannesta Suomen kansainvälisesti tunnetuimmasta kuvataitelijasta Tove Janssonista. Suomalaisen sijaan tulisi tosin tuottaja Andrea Reuterin mukaan puhua suomenruotsalaisesta elokuvasta. Ennen kaikkea Tove on kuitenkin etenkin edustamansa lajityyppi huomioon ottaen raikas suurnaismuotokuva.
Sen yksityiskohdat, kuten kuvaus (Linda Wassberg), lavastus (Catharina Nyqvist Ehrnrooth) ja puvustus (Eugen Tamberg) on tehty huolella, missä on auttanut kotimaisittain poikkeuksellisen muhkea budjetti (edelle menee vain Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas). Elokuvan onnistuminen ei jää onneksi pelkkiin ulkoisiin tekijöihin.
Toven tapahtumat on ajallisesti rajattu jatkosodan loppuvuosista 1950-luvun puoliväliin, jolloin Jansson (Alma Pöysti) oli läpimurtoa yrittävä kuvataitelija ja muumit piilottelivat vielä hänen pöytälaatikossaan. Aiheen puolesta keskitytään Janssonin taiteelliseen, sosiaaliseen ja seksuaaliseen vapautumiseen, mitä kuvataan merkityksellisten ihmissuhteiden kautta.
Niitä edustavat etenkin oman aikansa moraalikoodistoa rikkoneet suhteet toisen naisen kanssa avioituneeseen kansanedustajaan Atos Wirtaseen (Shanti Roney) ja teatteriohjaaja Vivica Bandleriin (Krista Kosonen). Suhde ankaraan ja vähättelevään kuvanveistäjäisään Viktor Janssoniin on kliseinen, mutta syy on pikemmin todellisen biografian kuin elokuvantekijöiden.
Tove päättyy ajanjaksoon, jolloin Jansson tapaa Tuulikki Pietilän (Joanna Haartti), josta tuli hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa, ja muumit ovat valmiita kömpimään kaakeliuunin takaa kohti valoisampia estradeita. Näiden jälkikäteen käänteentekevien hetkien merkitystä ei kuitenkaan alleviivata tai romantisoida tarpeettomasti.
J. K. Silvennoinen
Katso elokuva Elisa Viihteen vuokraamossa
