TV2:n legendaarisen Ajankohtaisen kakkosen ensimmäinen lähetys nähtiin 13.9. 1969.
Joulukuussa 46 vuotta kestänyt taival tulee tiensä päähän, sillä Yle on päättänyt lopettaa ohjelman. Viimeinen lähetys on 22. joulukuuta lähetettävä historiikki.
Viimeinen suora lähetys Tampereen Mediapoliksesta tulee ulos 15. joulukuuta. Ohjelmaan kokoontuu vanhoja ja nykyisiä tekijöitä.
Ajankohtainen kakkonen on pysynyt myös Yle TV2:n katsotuimpien ohjelmien kärkiryhmässä kautta vuosikymmenten.
Vuosien myötä ohjelman alussa pyörivä tutka ja jykevä tunnusmusiikki ovat säilyneet klassikkomakasiinin tunnisteina.
Ajankohtainen kakkonen on taltioinut vuosien varrella useita ikimuistoisia hetkiä. Yksi hauskimmista lienee se, kun vuonna 1995 ohjelmassa haastateltu näyttelijätähti Tom Hanks yritti sanoa ohjelman nimen. Lopputuloksen voi katsoa alla olevan videon alusta:
[youtube id=”q_KuMuj1Wzg” width=”600″ height=”350″]




