AJ Annila ymmärsi Nyrkki-sarjan kuvauksissa, kuinka suuri etuoikeus on päästä ohjaamaan – ennätyssuuri erikoistehoste toteutti pikkupoikamaisen haaveen

Nyrkki-vakoojasarja jatkuu toisen kauden jaksoilla Elisa Viihde Viaplayssa. Sarjan ensimmäinen kausi oli menestys. Vauhdikas jännäri keräsi kehuja ja myytiin yli 40 maahan.

Ohjaaja AJ Annila oli niin innoissaan jo ykköskaudesta, että tarinan jatkaminen oli hänelle erittäin mieluisa tehtävä. Toisella kaudella lyödä lisää pökköä pesään.

”Siinä missä ensimmäinen kausi loi mysteereitä, uusi kausi lunastaa ne. Olen tyytyväinen kaareen, jonka sarjan hahmot käyvät läpi”, Annila puntaroi Mesta.netille.

Nyrkissa palataan sotien jälkeisiin villiin vuosiin. Vaikka Katri ja Kirsti Mannisen käsikirjoitus sisältää historiallisia faktoja, niin kyseessä on puhdasverinen fiktio, jossa painetaan viihdenappula pohjaan.

Annila pitää Mannisten tavasta kirjoittaa tarinoita epäuskottavuuden rajan toiselle puolelle.

”He tekevät sen niin hyvin, että siitä tulee uskottavaa. Eivät ihmiset katso televisiosarjoja sillä ajatuksella, että niissä tapahtuu samoja asioita kuin heidän arjessaan. Montaa asiaa saa olla tämän päivän tv:ssä olla, mutta ei tylsiä. Teimme sen eteen valtavasti työtä, että sarja kulkisi eteenpäin ja tarjoaisi emotionaalisia elämyksiä.”

Toimintaa ja jännittäviä käänteitä on sarjassa riittämiin. Toisen kauden kuvausten tähtihetkiin lukeutui Annilan mukaan suuri räjähdetehoste, jonka piti olla mukana jo ensimmäisellä kaudella. Maineikkaan erikoistehoste-ekspertin Konsta Mannerheimon suunnittelema pamaus on Suomen tv-historian suurimman räjähdetehoste.

”Olen onnellinen pikkulapsimaisesti siitä, että saimme tehtyä suurimman räjähdyksen. Muistan hyvin sen tunteen, kun pommit räjähtelivät ja sen kuinka paljon minua nauratti, kun päädyimme lehtien lööppeihin.”

juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Nyrkin pääosaa esittää Emmi Parviainen. Kuvassa oikealla hänen vastanäyttelijänsä Sampo Sarkola.

Pari vuoden tiiviin työrupeaman jälkeen Annila viettää pientä taukoa ohjaajan töistä. Uusia projekteja on kuitenkin vireillä. Ikitie-elokuvallaan maineeseen noussut ohjaaja teki Nyrkki-kausien välissä YLE:lle Rauhantekijä-sarjan.

”Ei tv-sarjan tekeminen eroa elokuvanteosta juuri ollenkaan, kunhan varmistaa sen, ettei joudu juoksemaan liikaa aikataulujen kanssa. Kun tekee ennakkotyönsä hyvin, jokaisesta päivästä selviää.”

”Mailaa ei kannata puristaa liikaa. Parasta materiaalia on syntynyt aina silloin, mitä positiivisempaa ja hauskempaa on ollut tehdessä. Nyrkki on vahvistanut omaa tunnetta siitä, miten on valtavan suuri etuoikeus on tehdä tätä työtä”, Annila päättää.

Nyrkin toinen kausi julkaistaan Elisa Viihde Viaplayssa. Kaikki jaksot ovat katsottavissa 27.9.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone