Islantilainen Samaris hallitsee paikaillisen perinteen ja viekottelevat electronica-soundit, joita koristellaan vahvalla klarinetin läsnäololla. Jazz kohtaa ambientin suuntaan kallellaan olevat hillityt rytmit. Bändin toista kokopitkää on helppo heittää vertailuun Islannin vastaavien artistien tekeleiden rinnalle. Paikoin meno on kuin Björk henkäilisi Ólafur Arnaldsin herkkiä säkeitä tai Múm olisi saanut taustalleen Björkin. Samaris kuulostaa orgaaniselta, rytmeille ei anneta liian suurta painovoimaa. Vaikka ambienthenkinen downtempo on Samarisin leipälajina, bändillä on selkeitä suuntaviivoja myös Bristol-soundiin ja vaikkapa Aphex Twiniin. Lamb on myös selkeä hengenheimolainen, tosin selvästi laimennettuna.
Jófríður Ákadóttirin vahvasti Björkilta kuulostava ääni sekä muinaisesta islantilaisesta runoudesta lainatut säkeet tuovat musiikkiin reilusti eksotiikkaa ja outoa lumovoimaa. Jazz-henkiset sävyt ovat myös vahvoja elementtejä. Mieleen tulee varsinkin Anders Jorminin Jord-albumin maanläheisiä vivahteita. Samaris on kuitenkin vahva myös rytmipuolen variaattioissa. Brennur stjarna takoo hypnoottista elektronista sykettä kuin kotoinen Rinneradio. Hrafnar irtoaa noise-ympyröistä aina Bristol-taustaisen rytmittelyn suuntaan. Tíbrá leijuu ambient-fiilareissa vahvan rytmiikan pitässä jalat maassa. Ehkäpä levyn tyylikkäin ”post-trip hop” -pala, Ég vildi fegin verða, henkäilee myös Orbitalin mieleen tuovaa imua.
Samaris onnistuu luomaan ympärilleen hyvinkin maanläheistä tunnelmaa vaikka kokoonpano on vahvasti electronican pyörteissä. Samaris on herkkua kaikille Björkin rytmikkäämmän tuotannon ystäville.
