Vaikka en ole läheskään kaikkiin kanadalaisen progerock-orkesteri Sagan levyihin syvällisemmin tutustunut, ei liene väärin sanoa bändin 21. studioalbumin onnistuvan tavoittamaan mainiosti orkesterin pitkän historian vivahteet. Kun ensimmäiset kaksi levyä julkaistiin jo 70-luvulla, nykypäivän Saga kamppailee myös erottukseen omien aikaisempien tekeleidensä varjosta. Allekirjoittaneelle Saga on aina jäänyt hienoiseksi Rush-kopioksi mutta Sagacity tuo hyvin esille myös bändin hard rock -vaihteen. Tottahan progressiivisuus on edelleen hyvin hallussa.
Bändi sai edelliselle kiekolle takaisin laulajansa Michael Sadlerin ja mies on edelleen hyvässä vireessä. Huomio kiinnittyy kuitenkin Ian Crichton idearikkaisiin sooloihin jotka ansaitsevat suurimmat suosionosoitukset. Myös korvia hivelevät, 70-lukua peilaavat retrosoundit ovat enemmän kuin kohdallaan. Varsinkin syntikkasoundi herättää riemunkiljahduskia.
Go with the flow hehkuttaa syntikkasoundilla joka on kuin suoraan Yesin takavuosien levyiltä – kokonaisuutena kyseinen kappale hehkuu sykähdyttävää instrumentti-iloittelua. Let it slide avaa kiekon melkoisella riffimyräkällä, Sagan raskainta antia yhdessä Wake up -nimisen kasarihekumoinnin kanssa. Don’t forget to breathe on selkeämmin aikuishenkinen hard rock, Bostonin hengessä. The Further you go vaikuttaa Rush-pastissilta kun taas eeppisempi I’ll be nostaa taiteellisesti rimaa pari pykälää korkeammalle. Myös Toto-henkinen No two sides iskee suoraan nostalgianappulaan.
Sagan 21. studioalbumi on tasapainoinen aor/progressiivisen rockin paketti, joka omaa selkeän punainen langan takavuosien soundiin. Helposti lähestyttävän albumin soundia voi tosin syyttää jo läpinäkyvän retroilevaksi – kosiskelevaksi. Albumi soljuu ohi positiivisia tunnelmia luoden, tosin syvempiä muistijälkiä levyn viisuista jää harvakseltaan. Musiikki on paikoin jo liiankin tyytyväistä, valmiiksi pureksittua progemassaa. Kokeneempi progehemmo saa levystä kuitenkin sopivissa määrin kylmiä väreitä.
