Hard rockin todellinen veteraanimammutti Uriah Heep julkaisi vuonna 2011 Frontier Recordsin kautta Into The Wild -nimisen kiekon. Allekirjoittaneelle levyn pirteä, rento ja perinnetietoinen raskasrokitus maistui hyvällä ruokahalulla. Levyltä oli aistivinaan Frontier Recordsille tyypillistä pehmeämpää soundia mutta Bernie Shawn ääni ja Mick Boxin tunnistettava skebatyöskentely ansaitsivat kiitosta.
Tuore Outsider kuulostaa ehkä vieläkin reilummin 70-lukulaiselta. Urku ulisee kuin Deep Purplen parhaina päivinä ja ilmassa on hienoista progeilua. Varsinkin The law niminen kappale on hyvinkin progelämmintä riffittelyä. Jatkossakin urkuri Phil Lanzonilla riittää töitä. Vauhtipala Outsider luottaa kaasujalan vahvaan käyttöön mutta esille on nostettava myös mainio kitarasoolo. Perinnepala Rock the foundation voisi olla Heepin parinkymmenen vuoden takaiselta levyltä, rouheaa. Mutta paikoin kitara jää turhankin vahvasti taustalle sievistelevien kertosäkeiden jalkoihin. Toisaalta, Uriah Heepin levytysura on jo niin pitkä että mihin kulmaan tuoreinta levyä sovittaa? Uriah Heep kuulostaa Heepiltä, ja sehän on tärkeintä.
Vertailu Into The Wildin ja Outsiderin välillä on hankalaa sillä molemmissa on selviä vahvuuksia. Into The Wild vaikuttaa terävämmältä ja viisumateriaali etenee suoraviivaisesti ilman jarruttavia balladeita. Toisaalta, Outsiderin soundi miellyttää korvaa ja progeileva poreilu herättää ihastusta. Tällä kertaa voiton vie suoraviivaisuus, vaikka Outsiderkin soi tyylikkään perinnetietoisesti. Ja ottakaa huomioon, kyseessä on bändin 24. studioalbumi ja edelleen lopputuloksena on kuuntelua kestävää materiaalia!
