Ohjaus: Saara Cantell. Pääosassa: Tuulia Eloranta. 110 min. K-12.
Pohjolan noitavainot ovat harvinainen lähtökohta elokuvalle. Suomesta mieleen tulee lähinnä Armand Lohikosken ohjaama Risti ja liekki (1957), joka sekin pohjasi enemmän virolaiseen kansantarinaan kuin todellisiin historiallisiin tapahtumiin.
Saara Cantellin ohjaama Tulen morsian sen sijaan perustuu oikeudenkäyntipöytäkirjoihin 1600-luvun puolestavälistä, mutta on saanut vahvan fiktiivisen kuorrutuksen. Tuolloin Ahvenanmaalla käynnistyivät Ruotsin ensimmäiset noituusoikeudenkäynnit, joissa 16 paikallista naista tuomittiin liitosta paholaisen kanssa. Heistä seitsemän teloitettiin.
Oikeudenkäyntejä johti seudun uusi kihlakunnantuomari Nils Psilander (Magnus Krepper). Tulen morsian esittää hänet Noitavasaraa innokkaasti lehteilevänä oikeudenpalvelijana, joka haluaa puhdistaa takapajulan pakanallisista tavoista mutta epäilee myös tekojensa oikeellisuutta. Kovin ristiriitaista tai kiinnostavaa kuvaa hänestä ei kuitenkaan piirry.
Asiantuntijoina noitajakäräjillä toimivat teologit ja oikeusoppineet, mutta ilmiannoista vastasivat pääosin tavalliset kylänmiehet ja -naiset. Syyksi saattoi riittää kateus, epäluulo tai halu säästä oma nahka kärventymiseltä. Naapurin pilaantunut voi tai kuollut vasikka olivat seurausta paholaisen kanssa vehkeilystä, minkä syytetytkin kidutuksen jälkeen auliisti myönsivät – muistuipa heidän mieliinsä samalla pari muutakin noitasapatin viettäjää. Ei siis ihme, että jono mestauslavalle kasvoi nopeasti.
Tulen morsiamessa vanhat tavat ja uskomukset ovat lujassa, vaikka ovatkin osittain sekoittuneet kristinuskoon, ja leimautuminen paholaisen morsioksi käy helposti. Rohtoja hyödyntävä kätilö ja parantaja muuttuu noidaksi vanhan loitsun lausuessaan.
Elokuva kuvaa sekä kansalaisten moraalia ohjaamaan pyrkivää valtapolitiikkaa, että yksilöiden inhimillisiä heikkouksia. Keskushahmo Anna (Tuulia Eloranta) ilmiantaa seksuaalisen himonsa houkuttamana ihastuksensa kohteen aviovaimon, ja pastori puolestaan hoksaa, että raiskauksen uhri puhuu ilman päätä vähemmän.
Se muistuttaa tarinaltaan Arthur Millerin Tulikoetta (1953), perustuvathan molemmat tosielämän noitahysteriaan, mutta jälkimmäisen vertauskuvallisuuden sijaan Tulen morsiamessa korostuu laajemmin aikakauden naisen asema.
Cantellin aiemmista aikuisille suunnatuista elokuvista (Kohtaamisia, 2010; Tähtitaivas talon yllä, 2013) tuttu tarinoiden lomittainen kuljetus näkyy myös Tulen morsiamessa, vaikkei se episodielokuva olekaan. Henkilöhahmoja on kuin tv-sarjassa, ja hahmojen kehittelyn ja kerronnallisen keskittymisen sijaan tuntuu olleen tärkeämpää sisällyttää käsikirjoitukseen mahdollisimman monta kurjaa naiskohtaloa.
J. K. SILVENNOINEN
