Crockett Johnsonin suosittuun kirjaan perustuva fantasiakomedia Valtteri ja violetti väriliitu ei päässyt Suomessa teatterilevitykseen, mutta elokuva saapunut vuokralle. Mesta.netin J.A. Kaunisto katsoi syyslomaviikon vuokrauutuuden.
Amerikkalaisen lastenkirjailijan, kuvataiteilijan, pila -ja sarjakuvapiirtäjän Crockett Johnsonin jo 1950-luvulla luoma lastenkirjasuosikki Harold and the Purple Crayon – Valtteri ja violetti väriliitu on mitä mainioin aihe joko ajatuksia herättävälle tai Jumangi-tyylisesti tapahtumia vyöryttävälle menevälle tarinalle. Johnsonin idea on yksinkertainen, otetaan lapsihahmo, jonka taikaliidullaan piirtämät asiat tulevat välittömästi todeksi. Miten moisen idean voi sössiä?
Ohjaajaksi on palkattu osaava mies, Rio, Ice Age ja Robots -animaatioista tuttu Carlos Saldanha. Siitä huolimatta koko perheen leffasta jää hieman taskulämmin vaikutelma. Elokuva ei ole riittävän hauska tai innovatiivinen, vaikka leffa itse puhuu mielikuvituksen tärkeydestä ja kaikkivoivasta luonteesta. Siitä huolimatta itse elokuvassa mielikuvitus päästetään lasten oikeasti valloilleen vain muutamassa kohtauksessa.
Yksi suuri ongelma on pääosanäyttelijä. Piirrosmaailmasta oikeaan maailmaan salaperäistä ukkoaan etsimään ilmestyvä Harold pitäisi olla teini-ikäinen nuorukainen, leffassa hahmoa esittää 44-vuotias Zachary Levi. Kieltämättä tarina toimisi huomattavasti paremmin, jos oikeaan maailmaan putkahtava tyyppi olisi vielä lapsen kirjoissa. Toisaalta silloin olisi aikuisille katsojille suunnatut vitsit jääneet vähemmälle.
Haroldin mukana piirrosmaailmasta saapuvat piikkisika ja hirvi, jotka oikeassa maailmassa saavat ihmishahmot. Hauskaa, tai ei sittenkään. Elokuvan ideana on Haroldin ja ystävien tavoite löytää salaperäinen ukko (tarinan kertoja). Heti alussa Harold törmää nuorukaiseen ja tämän äitiin (Zooey Deschanel), joiden elämän Harold laittaa hetkessä sekaisin. Perhe seuraa mukana koko leffan ajan. Tarinan pahiksena toimii Jemaine Clementin näyttelemä kirjaston setä, joka on ihastunut Zooey Deschanelin näyttelemään äitiin ja jolla on tarve olla jotain suurta.
Elokuva on ulkoisesti kuin animaatiota ja livekuvaa yhdistävät Smurffit-leffat. Tosin Valtteri ja violetti väriliitu etenee lähes pelkästään temppujen ja erikoistehosteiden varassa, sillä näyttelijöillä ei ole paljoakaan annettavaa ja komedialliset käänteet vaativat väriliidun käyttöä. Tavaratalossa tapahtuva eskaloituminen panttereineen ja lentävine leluhelikoptereineen on kohtaus, jollaisia leffasta olisi toivonut löytyvän ilotulituksenomaisesti jatkuvana virtana. Tarinaa etenee kuitenkin kuin käsijarru päällä, vailla selkeää suuntaa, kunnes loppukohtaukseen laitetaan kaikki peliin. Haroldin ja pahiksen välinen kaksintaistelu väriliiduilla on nautittavaa katsottavaa – vastaavaa lapsenomaista hulluttelua ja vapautunutta sarjakuvamaista revittelyä olisi kaivannut ehdottomasti enemmän.
Visuaaliset tehosteet ovat pitkälti tv-tuotannon tasolla, ja hauskuutta säästellään kuin katoavaa luonnonvaraa. Mutta, muutamat hulvattomat kohtaukset ja etenkin elokuvan lopun kaksintaistelu ovat jo pelkästään omiaan antamaan elokuvalle mahdollisuuden. Perhe-elokuvana Valtteri ja violetti väriliitu on harmiton mutta riittävän mielenkiintoinen, jotta tarinalle uhraa puolitoistatuntisen kesken lomaviikon tai joulunodotuksen. Vaikka elokuvassa on hyvät puolensa, erityisesti jää harmittamaan hukatut mahdollisuudet, joita tarinalla olisi ollut käytettävissään.
Valtteri ja violetti väriliitu -elokuvan löytyy Elisa Viihteen Vuokraamosta
