Kotimainen jännitysdraama Ohjus saapui kesäkuussa vuokralle. Mesta.netin J.A. Kaunisto arvosteli kiitellyn elokuvan.
Ohjaaja Miia Tervo saavutti vuonna 2019 ilmestyneellä Aurora-elokuvallaan peräti seitsemän Jussi-palkintoa.
Tervon ohjaama Ohjus on vähintään yhtä hyvä, ellei parempi. Kuten Aurorassa, anteeksipyytelemätöntä huumoria on tarjolla ja samalla tavalla tasapainoilua vakavamman ja huvittavan linjan välillä. Koska Ohjuksen tarina perustuu todellisin tapahtumiin, raamit ovat olemassa mutta Tervo tuulettaa aihetta terveellä omallatunnolla ja maaliin osuvalla jälkiviisaudella.
Muistatko, missä olit silloin kun Inarinjärven jäälle syöksyi Neuvostoliiton puolelta harhautunut ohjus? Vuosi oli 1984.
Harjoitusohjus, kuten elokuvassakin todetaan. EI suinkaan ydinlatausta kuljettanut tuomion päivän pommi. Tai mistä sitä tietää?
Elokuva tarttuu juuri kyseiseen problematiikkaan – mistä sitä lopulta tietää. Lopulta koko farssimainen ohjussotku toimii vain taustakertomuksena tarinan oikean päähenkilön, Niinan (Oona Airola) kehitystarinalle. Niinan pitää oppia sanomaan ei, niin perheväkivallalle kuin naisten yleiselle vähättelylle.
Elokuvan piirtämä kuva 80-luvun henkisesti ahtaasta, Kekkoslandian leimaamasta kansasta on värikäs, riipaiseva ja paikoin anarkistinen. Kuva on tarkka ja huomioiva. Ohjaaja repii auki jokaisen kasarihaavan tai marsittaa esille kaikki noloudet – mutta onneksi musiikki on hyvää!
Niina päätyy paikallislehden toimitukseen vahingossa, tehtyään rahanarvoisen mokan. Yksinhuoltaja-äidin toimittajan ura saa yllättävää nostetta paikkakunnalle saapuvien sotilas-ja toimittajajoukkojen johdosta. Niina on itse todistamassa valtavaa pamausta, joten hän on heti kartalla – kyseisestä aiheesta pitää kirjoittaa totuus. Niinan perusteellinen heittäytyminen tekee nuoresta naisesta pian koko ohjus-jupakan paikallisen asiantuntijan, vaikka vähättelijöitä riittää. Kaikkien suusta kuulee saman lauseen, tätä juttua ei kannata kaivaa liian syvältä. Hannu-Pekka Björkmanin esittämä lehden päätoimittaja on yhtä suomettunut kuin koko muu ympäristö. Eihän ne Neuvostoliitossa mitään pahaa, tottahan me uskomme viralliset selitykset.
Kun ohjuskriisi saadaan vedettyä äärimmilleen, elokuva keskittää huomionsa Niinan henkilökohtaiseen kujanjuoksuun. Väkivaltainen ex-mies yrittää vankilasta vapauduttuaan tehdä paluuta Niinan elinpiiriin, mutta jälki on lopulta harvinaisen rumaa.
Ohjus kuljettaa tarinaa suvereenisti alkuhämmennyksen läpi kohti joukkotuhoaseiden pelkoa ja maailmanlopun pelottelulla huipentuvia kohtauksia. Samalla tunnelma vaihtuu huvittuneen hölmistuneestä vakaville vesille ja sivulauseissa sanotaan enemmän kuin itse suoralla puheella. Elokuvassa päästään ihon alle, niin suurvaltasuhteissa ja suomettumisessa, kuin perhehelvetin lainalaisuuksissa.
Oona Airola on roolissaan aivan pitelemätön. Oonan hahmottelema Niina on juuri sopivan kömpelö ja kiltti entinen heppatyttö, mutta tarvittaessa naisesta löytyy runsaasti päättäväisyyttä ja itsepäisyyttä. Sivurooleista löytyy myös uskomattomia tyyppejä. Lavastus ja puvustus ja musiikkivalinnat ansaitsevat täyden kympin.
Ehkä ei nyt ihan täyden kympin elokuva, sillä tunnelmien poukkoilu menee välillä levottomuuden puolelle. Jossain vaiheessa ohjuskriisin pöyhiminen alkaa pyöriä paikoillaan. Kokonaisuus on kuitenkin niin vahva, että elokuvaa voi pitää jopa hämmentävän hyvänä. Näin herkullisesti ei puolitunkkaisia kasarivuosia ole tuuletettu vuosiin!
Ohjuksen voi vuokrata Elisa Viihteen Vuokraamosta.
Kuva: Sami Kuokkanen
