Parhaan elokuvan Jussi-palkinnon voittanut Mummola sai elokuvateattereissa 32 421 katsojaa. Tiia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittama draamakomedia kiinnostaa selvästi katsojia teatterikierroksen jälkeenkin. Se nousi huhtikuun alussa Elisa Viihteen vuokratuimmaksi elokuvaksi.
Mesta.netin J.A. Kaunisto katsoi elokuvan. Tästä alkaa arvio:
Allekirjoittanut lähtisi vertailemaan Jussi-gaalassa täyspotin (paras elokuva-paras ohjaus-paras käsikirjoitus) ansainneen Mummolan vaikuttavuutta ja epämukavaa raastavuutta Jonathan Glazerin äärimmäisen järkyttäväänholokausti-leffaan The Zone of Interest.
Molemmat asettavat kamerat pelkästään tallentavaan rooliin. Kuvat eivät selittele, vaan ne tallentavat kylmät tosiasiat ilman tulkintoja. Katsoja tuntee tuijottavansa tapahtumia salaa, ilman lupaa. Molemmat avaavat kaikille tuttua asiaa tavalla, joka riisuu naamiot ja pureutuu inhorealismin keinoin katseilta piilossa olevaan elämän painolastiin.
Jos The Zone of Interest avasi keskitysleirien kauheuksiin ennen kokemattoman uskaliaan näkökulman, näyttämättä lainkaan itse kauheuksia, Mummola perkaa suomalaiskansallisen joulun paljaana esille ruotoineen päivineen viimeistä prrrrkelettä myöten.
Niin, ja Mummola ei ole pelkästään jouluelokuva. Tarina jatkuu joulun välipäiviin, ja arkikaan ei ole onnella pilattu tai auringolla kirkastettu.
Mummolasta jokainen tunnistaa jonkun sukulaisensa, tuttavansa, äitinsä tai oman perheproblematiikkansa. Eniten osuu ja uppoaa, kun tunnistaa itsensä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Tia Kouvo on onnistunut luomaan vahvasti samaistuttavan tapahtumapiirin ja henkilöhahmot. Dialogi ja näytteleminen on hallittua ja hiottua – monessa käänteessä miettii katsovansa dokumenttia tai tositelevisiosta. Kamera seisoo paikoillaan ja tallentaa kaiken, myös äänet ovat tärkeässä roolissa. Yhdessä mehukkaassa kohtauksessa koristellaan kuusta ja samaan aikaan korviin kaikuu jouluista musiikkia ja toisaalta sisarusten absurdi sanailu ”voilevitemargariinin” todellisesta olemuksesta.
Elokuva etenee yksittäisten staattisten kohtausten jatkumona. On kuin piilokameraa katsoisi, ja väkisinkin mieleen nousee ajatus, saanko katsoa jonkun perheen intiimiä joulun viettoa. Joulupöydässä nähdään tyypilliset kohteliaisuudet, mutta pinnan alla kuplii ja sivulauseet paljastavat todellisen luonteen. Suuri perhejuhla on kuin teatteria, jossa kaikki yrittävät vältellä toistensa kipupisteitä ja näyttää iloista ja kohteliasta naamaa.
Sanonta itkeäkö vai nauraa sopii Mummolaan täydellisesti. Riippuu katsojasta, kuinka pahasti osuu tai kirpaisee, mutta paikoin nauraminen tuntuu jopa epäkohteliaalta. Esimerkkinä täysin ylittämäton joulupukki-ja lahjanjakokohtaus, jossa alkoholisoitunut pappa ruhjoo hartaan lapsenlapsen esittämän joulutunnelman haisevalla yllätyksellä. Ja pukilta pääsee ruma sana niin että kuuluu!
Mummolan ehdoton vahvuus on autenttisella rehellisyydellä – näin se juuri tapahtuu. Mummola ei lisää mitään tai vähennä tippaakaan. Huomasin kelaavani kohtauksia edestakaisin, vain todetakseni aina uudelleen, kuinka onnistuneesti kohtaukseen oli saatu tavoitettua tietty hetki ja tunnelma.
Aivan kymppiin Mummola ei osu. Osa kohtauksista polkee paikoillaan lisäten elokuvan pituutta ja tylsistymisen mahdollisuutta. Elokuvassa myös joulun jälkeinen aika on kieltämättä hieman irrallinen tapahtuma. Havainnot eivät osu yhtä tarkasti maaliin. Parisuhdeongelmista revitään kuitenkin pari mainiota kohtausta ja miehensä tunnekylmyyteen turhautuneen Ria Katajan esittämän Susannan itkupotkuraivari on vaikuttava mutta myös raastava hetki.
Leena Uotilan esittämä mummo on aivan loistava. Uotilan roolihahmo hallitsee kohtauksia, vaikka eräässä kohtauksessa naisesta ei näy kuvassa kuin jalka – ääni riittää! Myös Ria Katajan ja Elina Knihtilän esittämät sisarukset ovat rooleissaan vakuuttavia. Tom Wentzelin esittämä juoppo pappa on monessa kohtauksessa katalyyttina ja kaaoksen aiheuttajana, mutta Wentzelin roolisuoritus jää kapeaksi.
Mummola kaivaa suomalaisesta perheyhteisöstä esiin jotain oleellista ja käsinkosketeltavaa. Mummolan hauskuus tai tragikoomisuus perustuu jokaisen katsojan omiin muistoihin ja kokemuksiin. Mummola ei ole helposti lähestyttävä tai mukava elokuva. Tia Kouvon ankean arkirealismin ytimeen yltävä käsikirjoitus ja näyttelijöiden huippuonnistumiset tekevät Mummolasta elokuvan, jonka jälkeen jouluelokuvia ei voi enää katsoa samoilla silmillä kuin aikaisemmin.
Mummola on vuokrattavissa Elisa Viihteestä.
