Syyskauden mielenkiintoisiin kirjauutuuksiin lukeutuu näyttelijä Hannele Laurin elämäkerta Hannele, näyttelijä. Teoksen on kirjoittanut ansioitunut elämäkerturi Panu Rajala.
Kirja kuvaa, kuinka pieni tamperelaistyttö nousi maan suurimman teatterin lavalle ja viihdemaailman huipulle. Mesta.netin kirjasivusto tutustui kirjaan ja poimi sivuilta muutaman keskeisen kohdan. Teoksesta on julkaistu myös Armi Toivasen lukema äänikirja.
Hannele Laurin (os. Markkula) viisihenkinen lapsuudenperhe asui Linnan varuskunnan alueella Hämeenlinnassa. Hannelen isä oli eversti Arvi Markkula.
Hannele näki pikkutyttönä ympärillään vain sotilaita. Hän uskoikin pitkään, että kaikki miehet käyttävät univormua ja ihaili silmät selällään reippaita sotapoikia. Tytär juoksi kuralätäköistä piittaamatta marssivien osastojen perässä, niin että isosiskon oli vahdittava häntä ja haettava pois sotilaiden jaloista.
Lapsuuden kasarmiympäristö vaikuttaa häneen edelleen ja mielikatsottavaa hänelle ovat sotaelokuvat.
Tämä piirre huvittaa häntä itseäänkin. Miksi taistelut, rintamalinjat, varsinkin sukellusveneet ja niiden kaameat olosuhteet kiehtovat häntä niin syvästi? Siinä on jotain isältä ja sodan läheisyydestä perittyä, ehkä myös omaa, syvältä kumpuavaa jännityksen kaipuuta.
Hannelen äiti Eine Poutanen oli intohimoinen teatteriharrastaja, vaikka näytteleminen oli miehen tahdosta jätettävä. Kun perhe muutti Tampereelle, äiti toimi avustaja Tampereen teatterissa. Siitä lähti Hannelen innostus.
Teatteridebyytti koitti lukioiässä, kun hän toimi avustajana Seitsemässä veljeksessä Pyynikin kesäteatterissa.
Teatterikouluun Hannele pääsi ensiyrittämällä. Eräässä kokeessa pyrkijöiden piti esittää veteen hukkuvaa, että kuinka siinä tilanteessa toimisitte? Hannele parkaisi hätääntyneenä: ”Apua, mun irtoripset kastuu!” Rehtori Kalle Holmberg räjähti nauramaan ja oli myyty.
Teatterikoulussa Hannele tapasi tulevan aviomiehensä ja lastensa isän Hannu Laurin.
Hän oli tiukan asiallinen, mutta hänessä oli myös hurmurin piirteitä. Teatterikoulun tytöt piirittivät häntä kuin Rättäriä Tukkijoella. Hänen suosiostaan kilpailtiin. Hannele tiesi, että mies oli naimisissa, mutta hänen höyryämistään katsellessa ”ei se kyllä siltä vaikuttanut.
Hannelesta tuli työllistetty näyttelijä. Koko kansan tietoisuuteen hän tuli Spede Pasasen ohjelmista. Etenkin Naisen logiikka -sketsit saavuttivat suuren suosion. Niissä hänelle lankesi mistään mitään tietämättömän, mutta silti sinnikkäästi väittelevän naisen osa.
Sarjan naishahmo oli kärkäs kyseenalaistamaan asioita, mutta hänen kanssaan ei voinut keskustella normaalin eli miehisen logiikan säännöillä.
Naisen logiikka -sketsin ensimmäisen version, joka käsitteli auton moottoria, Hannele sai luettavakseen Mainostelevision kahviossa. Spede ja muut miehet odottivat ympärillä kiinnostuneina, mitä hän sanoo. Hannele kysyi käsikirjoituksen luettuaan: ”Mikä tässä nyt on niin hauskaa?” Miehet räjähtivät nauruun: ”Just tuo! Pidä tuo!”
Spede taipui huomaamaan, että nainenkin voi olla hauska sillä ehdolla, että hän ei mitenkään yritä huvittaa ketään. Riitti että hän edusti tosissaan naiselliseksi uskoteltua naivismia. Hannelen pokka piti hölmöimmissäkin kohtauksissa.
Hannele Laurista tuli valtakunnallinen julkkis, josta kaikki aikakauslehdet kirjoittivat. Suosio kiristi välejä kotona.
Hannu oli tottunut olemaan perheen pää ja korkeisiin tavoitteisiin tähtäävä taiteilija. Hänestä ei ollut hauskaa huomata päiden kääntyvän teeveestä tutun vaimon perään. Miksi köykäisin tv-tuotanto saavuttaa aina eniten suosiota ja näkyvyyttä? Mitä se kertoo kansan vastaanottokyvystä? Tällainen tilanne kävi miehen kunnialle.
Hannele haki yksin avioeroa. Se astui voimaan 11.8.1994. Hän kertoo avoimesti muistakin miessuhteistaan. Kollegaansa ja entistä rakastajaansa Vesa-Matti Loiria hän kehuu suurin sanoin.
Veskulla ei tunnetusti ollut erityisiä estoja solmia suhteita vetäviin kaunottariin. Hannele on myöhemmin kertonut, että Vesku oli hellä, huomaavainen ja väkevä rakastaja, mikä ei suomalaisten miesten kohdalla ole ihan yleisin yhdistelmä.
Hannele avautuu myös sukulaissuhteistaan. Suhde Bertta-isosiskoon katkesi, kun äiti kuoli syöpään. Myös Bertta menehtyi syöpään vuosia myöhemmin.
Hannelen suhde Eine-äitiin oli läheinen ja he soittelivat äidin viimeisinä elinvuosina päivittäin. Äiti seurasi tyttärensä uraa teatterissa ja televisiossa ylpeänä, mutta isällä kesti pitkään hyväksyä uravalintaa.
Tampereen tuomiokirkosta televisioitu ohjelma, jossa Hannele lausui isänmaallisia ja uskonnollisia runoja. Näyttelijä voi tehdä tällaistakin, hän huomasi, sepä erinomaista. Kyllä eläkettä nauttiva upseeri oli jo ylpeä tyttärestään, ei sitä voinut kieltää.
Hannele Lauri valottaa suhdettaan myös julkisuuteen. Hän on ollut koko uransa ajan helppo haastateltava ja osannut käyttää julkisuutta hyväksi. Hän on muistanut Spede Pasasen ja Heikki Kinnusen neuvot: mikä se sellainen näyttelijä on, jota kukaan ei tunne!
Miltä tuntui, kun päät kääntyivät tai ihmiset pysäyttelivät? Hannelea ei tällainen kiusannut, hän on puhelias ja luonnostaan ihmisystävällinen. Hänelle sosiaalinen kanssakäyminen on edelleen mieluisaa, vaikkei hän harrastakaan sosiaalista mediaa Instagramin runsaita kuvakokoelmia lukuun ottamatta. Silti hän saa suoria kontakteja kyllikseen. Jos jotain harmia aiheutui, niin korkeintaan kasvaville pojille, joita on kiusannut äitiin tarttunut huomio. Ei lapsista ole koskaan kivaa, jos vanhemmat tunnetaan joka paikassa. Mutta sekin puoli on vuosien mittaan helpottanut. Hannele on emotyyppi toisin kuin monet alan tähdet, ainakaan lähipiiri ei tunnista hänessä diivailevaa ylimielisyyttä.
Hannele Laurin elämässä ovat tärkeintä lapset ja lapsenlapset. Vanhempi poika Sami on historianopettaja. Nuorempi poika Tomi on lavastaja ja ollut apulaisohjaajanakin. Lapsenlapsia on kolme. Ex-mieheensä Hannu Lauriin hän ei pidä juuri yhteyttä.
Värikäs ja suorapuheinen elämäkerta piirtää kuvan naisesta, joka elää onnellisena koiransa kanssa. Hän ei haikaile menneitä: Nyt on hyvin juuri näin kuin on.
Sinne hän jää kotisohvalle Nancyn kanssa miettien elämää ja tulevia töitään. Kun kaksikko lähtee kävelylle, heistä voisi tehdä tšehovilaisen lyhytelokuvan otsikolla ”Nainen ja sylikoira”.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Hannele, näyttelijä (Otava, 2021). Kuuntele näyte äänikirjasta tai lue näyte e-kirjasta tästä.
