Vuoden vaihtuessa musiikkimedioissa on tapata kerrata kuluneen vuoden parhaat palat. Yksi vuoden parhaat -listoilta löytyvistä levyistä on todennäköisesti Mannan neljäs albumi Blackbird, jolla helsinkiläisartisti palaa riisutumman ilmaisun pariin. Edellisellä albumilla Manna menetti hieman omaa ääntään maineikkaan Alain Johanneksen puunattua äänimaailmaa perin jenkkiläiseksi.
Blackbirdilla Mannan näkyvimpänä ja kuuluvimpana aisaparina toimii jälleen Mikko Joensuu. Parinvaljakon tuottamalla äänitteellä Manna tekee täyden käännöksen, sillä perin konstailemattoman lintupiirroksen sisältämän kannen alta löytyy Mannan toistaiseksi paljain, herkin ja kuulain teos. Manna kohtaa yleisönsä alastomana ja rohkeana, mutta mikä parasta, hänellä ei ole mitään hävettävää.
Albumin avaava nimikkokappale, Blackbird, kertoo välittömästi levyn suunnan. Pelkkien vokaalien varaan rakennettu kehtolaulumainen melodia saa seurakseen Mikko Joensuun sävykkään kitaroinnin. Kuusi ensimmäistä kappaletta jatkuvat samassa hengessä, joskin piano saa myös paljon tilaa. Savunhämyistä ja uinuvaa aamuyön jazzkerhotunnelmaa huokuva äänimaisema vaihtuu seitsemännessä Your Brittle Bones Are Meant to Shake -kappleessa kuin veitsellä leikaten. Tämän jälkeen Manna palaa vahvasti kakkoslevy Songs of Hope and Desiren tyyliin kahden kappaleen verran kunnes päättää levyn gospelmaisesti Reformilla. Ratkaisu jakaa albumin selvästi kahteen osaan on perusteltu, mutta samalla tulee tunne, että täysin yhtenäisiä kappaleita ei ole riittänyt täyteen levylliseen.
Blackbird on Mannalta hieno ja rohkea irtiotto, josta huokuu tekijänsä halu päästää lintunsa irti sellaisena kuin ne ovat syntyneet. Lennä vapaana musta lintu!
