80 vuotta sitten kadonneen pariskunnan jäätyneet ruumiit löytyivät scifi-elokuvan kuvauspaikalta – ”He olivat yhä retkivaatteissaan”

Chris Prattin (kuvassa) tähdittämän The Tomorrow War -elokuvan kuvauspaikalta tehtiin karmea löytö Islannissa, Canoe.ca -sivusto kertoo.

Kun elokuvan kuvauksia oltiin valmistelemassa paikallisella jäätiköllä, yhdestä sen lukuisista railosta löytyi kaksi jäätynyttä ruumista.  Ruumiit on tunnistettu 80 vuotta sitten kadonneeksi pariskunnaksi, joka katosi retkeilyreissulla 80 vuotta sitten.

Pratt kertoi asiasta The Ellen DeGeneres Showssa.

”Heillä oli edelleen yllään 1930 tai 1940 -luvulta peräisin olevat jäätikköretkeilyvaateet. He olivat rakastavaisia ja he putosivat railoon. Ja heidät löydettiin vasta nyt. Se on aika hullua”, Pratt kertoi tv-haastattelussa.

 The Tomorrow War saa ensi-iltansa joulupäivänä 2020. Elokuvaa kuvattiin viime syyskuun ja tammikuun välisenä aikana Atlantassa ja Islannissa.

Chris McKayn ohjaamassa scifi-elokuvassa ihmiskunta käy taisteluun avaruusolioita vastaan ja saa uuden teknologian avulla avukseen sotilasapua menneisyydestä.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone